Facebookissa käytiin kesäkuun alussa kesähuutis Rekku Rescuen hyväksi ja suunnittelemme seuraavaksi Elohuutista. Huutokauppa perustettiin ajatuksella "pienistä puroista syntyy valtava meri", eli pienikin apu on iso apu ja tälläkin tavalla saamme kerättyä rahaa eläinten hyväksi. Tuotto huutokaupasta menee kokonaisuudessaan tähän tärkeään eläinsuojelutyöhön. Huutokaupasta vastasi allekirjoittanut, eli Miracle. Huutokaupattavat tuotteet olivat kaikki yhdistyksellemme lahjoituksena saatuja, joten kuluja tästä ei tullut ja huutokaupattavan tuotteen postikulut tuli ostajalle.
Huutokauppa oli Rekuille ihan uusi juttu, toimintaa hiottiin ja päädyttiin tähän malliin. Huutokauppa kestää viikon ja kokoamme teemahuutokauppoja eri vuodenaikoihin sopien. Kesähuutis oli ensimmäinen ja varsin mallikkaasti sujunut. Seuraavaksi suunnitteilla on Elohuutis, arvatenkin toteutettavissa elokuussa. Ensimmäinen huutis keräsi rahan lisäksi uusia innokkaita lahjoittajia, joten seuraavaa huutokauppaa voidaankin nyt järjestellä kun tavaraakin on sinne jo saapunut. Eli iloisin mielin toteuttamaan ja kokoamaan uutta huutokauppaa!
Kesähuutiksen tuotto oli 271 €,
mahtavaa, ja kiitos kaikille auttaneille!
Miten voin auttaa?
Huutokauppaan voit lahjoittaa erilaisia tavaroita, mieluiten uusia ja käyttämättömiä, mutta huutokaupan luonteen vuoksi toiset voivat olla myös käytettyjä. Koska lahjoitustavarasta ei aina tiedä onko se uusi vai käytetty, mainitaan esimerkiksi huutokohteissa sana uusi, jos se varmuudella on käyttämätön. Muutoin maininta jää kaiken varalta pois. Huutokohteissa mainitaan kaikki saatavilla olevat tiedot, joten myös lahjoittaessa on hyvä huomioida tämä seikka ja kertoa tuotteesta, jos siitä on kerrottavaa.
Ota yhteyttä
rekkuhuutis@rekkurescue.com
sopiaksesi lahjoituksesta ja sen toimittamisesta. Emme valitettavasti pysty tavaroita ympäriinsä noutamaan, koska se kaikki vie sitä rahaa ja aikaa, siksi toivomme tuotteiden toimittamista meille ennalta sovitusti.
Kiitos avustasi, ja huudellaan elokuussa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti