keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matka Haapsalun ja Tallinnan löytöeläintarhoilla 15.-16.11.2014


Matkani starttasi varhain lauantaiaamuna. Tarkoituksena oli viedä lahjoituksia Haapsalun syrjäiselle tarhalle, sekä tutustua Tallinnan tarhalla asustaviin kotia etsiviin koiriin.

Haapsalun tarha sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Saapuessani tarhalle, portit olivat kuitenkin lukittuina.





















Pikainen puhelinsoitto tarhan johtajalle paljasti, että tarhan johtaja oli asioilla Tallinnassa. Onneksi hänen vaimonsa ystävällisesti lupautui saapumaan paikalle ja sain luovutettua kissanhiekkaa, -ruokaa, peitteitä sekä siivoustarvikkeita tarhalle.



Viron mediassa on ollut paljon keskustelua Haapsalun tarhan oloista. Resurssipulan takia ei eläimiä leikata eikä tarhalla ole karanteeniosastoa. Rekku Rescue ry:n toiveena on aloittaa yhteistyö, jonka kautta pyrittäisiin leikkauttamaan kaikki tarhalta kotiutuvat eläimet sekä yleisesti kehittämään tarhan oloja. Tällä hetkellä Haapsalun tarhalla ei ollut yhtään koiraa. Paikallisen mielipiteen mukaan tämä johtuu juuri resurssipulasta ja erillisen koirarankkurin puutteesta. Tarhan kissat olivat hyvin ystävällisiä ja sosiaalisia.



Tallinnan tarhan olot ovat huomattavasti kehittyneemmät ja tarhalla vieraileekin paljon vapaaehtoisia työntekijöitä lenkittämässä koiria ja leikkimässä kissojen kanssa. Tallinnan tarhalla on oikeastaan vain se ongelma, että tällä hetkellä tarha on aivan täynnä. Tällä hetkellä tarhalla on yli sata koiraa!





















Vietin päivän tarhalla ja tutustuin potentiaalisiin kotia etsiviin koiriin. Tapasinkin hyvin mielenkiintoisen ja hellyyttävän joukon pieniä koiria. Tämä joukko oli huostaanotettu huonoista oloista, asunnosta josta koirat eivät olleet ikinä päässeet edes lenkille. Koirilla ei ollut muita ihmiskontakteja kuin omistajansa. Silti nämä koirat osasivat yllättää. Koirat olivat toki ujoja, mutta suurin osa tuli heti haistelemaan ja pyytämään herkkupaloja. Tästä joukosta neljä koiraa etsivät nyt koteja Rekku Rescue ry:n kautta. Mikäli koet, että sinulla olisi resursseja tarjota tälläiselle kovia kokeneelle, mutta reippaalle pienelle koiralle koti, otathan yhteyttä.









Mukana Suomeen pääsi oman kodin löytänyt Filippa-koira


sekä kotihoitoon omaa kotia odottamaan saapunut Tim-koira. Timiin pääset tutustumaan täältä: http://rekkurescue.com/elain.php?id=6599.









tiistai 18. marraskuuta 2014

Viiru-emo ja pennut



Kirsurantaan saapui Vampulasta 4.9.2014 kesy Viiru-neiti, joka oli viimeisillään tiineenä. Arvelimme Viirun olevan edelliskesän pentu itsekin, eli reilun vuoden ikäinen ja luultavasti kyseessä oli sen ensimäinen raskaus. 



Viiru on pieni kissa, joten näytti huimalta, kuinka pullea hän oli vatsansa kanssa. Viirun omistaja oli kuollut, joten Viiru oli jäänyt kodittomaksi. Viirulla oli paha korvapunkki, jonka saimme hoidettua pois. Jännittyneenä odotimme joka päivä, milloin synnytys alkaa. Eräänä sunnuntai-iltana huomasimme selvästi, kuinka Viirun vatsa oli laskeutunut ja arvelimme synnytyksen olevan tosi lähellä. Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan hiippailimme katsomaan tilannetta ja voi, siellä oli synnytys käynnissä. 15.9.2014 Viiru synnytti ilman komplikaatioita 6 pientä pentua. Sain istua vieressä hipi hiljaa ja seurata että kaikki sujui hyvin. Elämäni hienoimpia kokemuksia oli seurata urhean emon synnytystä. 





Viiru on alusta saakka ollut todella hyvä ja huolehtiva emo. Meillä on sanaton keskinäinen luottamus ja sillä aikaa, kun minä vahdin pentuja, Viiru kipaisee syömään ja vessaan. Tosin alussa oli vaihe, jolloin mamma ei malttanut lähteä pesästä pentujen luota ja syötin häntä petiin. 


Pennut ovat kasvaneet tasaista tahtia ja voivat silminnähden mainiosti. Viirukin saa jo omaa aikaa ja voi käydä ottamassa pienet unet rottinkituolissa.Teimme pienen pentuaitauksen, etteivät pennut karkaa, koska ne ovat jo oppineet vaappuvin askelin kävelemään ja tutkivat omaa huonettaan.


Yksi pennuista on kovin rohkea ja kovaääninen. Heti kun mamma karkaa silmistä, se alkaa huutamaan suurella äänellä ja kutsuu emoa takaisin. Viirulla näyttää maitoa riittävän ja hän on ahkera hoivaamaan ja pesemään vauvojaan. Lisäruokaa ei ole tarvittu ja näiden pienten kohdalla on tähän saakka päästy "helpolla", jos niin voi sanoa.






keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pakastinpennut


Emo nimeltään Rouva saapui meille hoitoon, kun pikkuiset pennut olivat vain 4 päivän ikäisiä piiperöitä. Emo oli ollut lähinnä ulkokissana ja synnyttänyt pienokaiset käyttämättömään pakastimeen erään mummun autotalliin. Huomasimme hyvin pian, että emo oli kovin vaisu eikä se ollut lainkaan äidillinen.  Oli aika lähteä käymään lääkärissä. Siellä todettiin emolla olevan paha märkäkohtu, jota varten se sai lääkekuurin.



Vaiva ei alkanut helpottamaan ja menimme pian uudelleen lääkäriin, jotta emon kohtu voitaisiin poistaa tulehduksen hiukan laannuttua. Saimme mukaamme "rakkaushormonia", jota emolle pistettiin lihakseen. Tarkoitus oli saada äidinvaistot heräämään ja maidontuotanto lisääntymään. Pennut punnittiin säännöllisesti ja pian huomasimme, että ne eivät kasva tarpeeksi, koska emo ei ollut voimissaan. Siispä aloitimme letkuruokinnan, joka sujuikin jopa näin aloittelijalta melko vaivattomasti. Kahden tunnin välein annoimme äidinmaidonkorviketta ja tuntui, että elämä oli pelkkää kellon kyttäämistä ja pentujen ruokintaa. Mutta painot alkoivat nousemaan hienosti ja pennut näyttivät virkeiltä ja terveiltä.





Vähitellen siirryimme 4 tunnin välein annettavaan maitoannokseen. Noin kuukauden ikäiset pennut olivat jo oikein reippaita. Ne alkoivat opetella syömään vauvapateeta ja maitoruokinta onnistui ruiskulla oikein mallikkaasti. On ollut valtavan ihanaa seurata pentujen kehitystä. Pennut oppivat hörppimään korviketta myös tassilta. Tosin siellä myös käytiin välillä hiukan "kahlaamassa" ja pikkuiset olivat yltä päältä maidossa.




Emo ei kuntoutunut lääkekuureista huolimatta koko aikana. Surullisena lisänä hän sai ylähengitystieinfektion, joka vei voimat niin, ettei ruoka enää maittanut eikä emo jaksanut paljon liikkuakkaan. Tilanne oli surullinen myös siksi, että jouduimme seuraamaan, miten pienet kuukauden vanhat pennut kävivät pesemässä ja hoivaamassa äitiä, vaikka tilanteen piti olla aivan päinvastainen. Emo vietiin 6.10.2014 lääkäriin ja muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin eutanasia. Emolla oli lääkärin mukaan myös sisäelimissä jotakin pahasti vialla. Pienet pennut jäivät orvoiksi, mutta onneksi heillä oli seuraa toisistaan ja ne olivat tottuneet ihmisen käsittelyyn todella hienosti. Siellä pienet ovat vastassa joka kerta häkin ovella rivissä, kun kuulevat tutun ihmisen äänen ja huutelevat, että pian sitä maitoa tänne. <3






keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Verenluovuttaja, eli Sankarikoira

Osallistuin Hämeenlinnan Univetin ja Mustin & Mirrin järjestämään koirakävelyyn hoitolaiseni Naaskelin kanssa ja saimme sieltä kutsun tulla luovuttamaan verta. En ollut ennen juuri kiinittänyt huomiota koirien verenluovutukseen, varsinkin kun vertaluovuttavan koiran täytyy olla vähintään 30 kg:n painoinen ja omani ovat 10-20 kg:n välillä. Toinen syy on, että itsekään en verta koskaan ole luovuttanut, julkisena syynä yleensä sanon, että itse jään vaadittavasta painorajasta pari kiloa, mutta todellisuudessa voin huonosti samantien, kun näen neulan lääkärin kädessä.

Mutta tokihan sitä koiran voi viedä luovuttamaan verta, ajattelin. Eihän siinä tarvitse itse jännittää, tai altistua kylmä hiki pinnassa neulanpistoille. Haluaisin kuitenkin auttaa, nyt kun olisi sopivankokoinen koirakin käsillä. Koirakin kun saattaa tarvita verensiirtoa esimerkiksi käärmeenpureman jälkeen tai rotanmyrkkyä syötyään.

 Naaskel odotteli verenluovutukseen pääsyä rauhallisesti ja kärsivällisesti.

Varasin ajan ja olin valmistautunut aika pikaiseen käyntiin, vaikka sainkin ohjeet, ettei koiraa pidä ruokkia ennen verenluovutusta, koska se rauhoitetaan. Koiran verenluovutukseen kannattaa kuitenkin varata jopa 1,5 h aikaa, sillä ensin koiralta otetaan verinäyte, josta selvitetään koko verenkuva ja toki myös veriryhmä. Tulosten valmistumiseen menee parikymmentä minuuttia, ja vasta jos testeistä ei ilmene mitään erikoista, tehdään koiralle yleistarkastus; kuunnellaan sydän, keuhkot, tunnustellaan, käännellään ja väännellään.

Ensimmäinen verinäyte otetaan etujalasta, kuin mikä muu verinäyte tahansa
.

Verinäytteitä otetaan kahteen putkeen

Hoidokkini selviytyi näistä kaikista kokeista ja tarkastuksista puhtain paperein, joten seuraavaksi annettiin rauhoituspiikki verenottoa varten. Uni tuli alle kymmenessä minuutissa ja päästiin laittamaan myös nesteytyskanyyli eli "tippa".

Kun varsinaista verenluovutusta varten kaulan sivuun ajeltiin iso "ikkuna" karvoihin ja kaulasuonta alettiin etsiä, kävi mielessä tuleekohan itselle nyt se heikotus, kun isompi neula kohta otetaan esiin. Ja melkein tulikin, sillä verenluovutusneula oli kuin olikin iso. Siis todella iso. Tuli mieleen lähinnä sukanpäättelyyn tarkoitettu parsinneula, tässä tapauksessa vieläpä ontto sellainen. Neulaan pystyi katsomaan päästä sisään, ja kärki oli isosti viistetty. Kun lääkäri vielä varoitti, että tämä voi näyttää vähän ikävältä, sillä kaulasuoni usein lipeää alta pois, kunnes neulan saa kunnolla osumaan, tuntui että toin koiran ennemminkin kidutettavaksi. Mutta onneksi lääkäri lisäsi, että koira tuntee piston vain sen hetken, kun neula läpäisee ihon, ja vaikka suonta joudutaankin neulalla vähän etsimään, se ei koirasta enää tunnu juuri miltään. Hän kertoi vielä, että on koiria, jotka eivät tarvitse rauhoitusta lainkaan, vaan osaavaat maata aivan hiljaa paikallaan koko verenluovutuksen ajan. Ehkä se vakuutti minut, ettei tästä isompia kiputiloja jää hoitokoirallenikaan.

Uni tuli ja kanyylin laiton jälkeen voidaan alkaa verenottoon.


Varsinainen luovutettava veri otetaan kaulasuonesta


Verestä erotetaan suoraan luovutuksessa veriplasma omaan pussiinsa. Näin veri voidaan pakastaa ja se säilyy pidempään.

Veri soljui lopulta hyvin ja pussin täyttyminen kesti muutamia minuutteja. Vielä hetken annettiin nesteytyksen jatkua verenoton jälkeen, kunnes kanyylikin otettiin pois. Herätyspiikki annettiin vielä lopuksi ja Naaskel sai heräillä rauhassa lämpöisen viltin alla. Kun jalat taas kantoivat, oli Naaskel yhtä iloinen kuin ennenkin ja nuuskutteli antaumuksella verenluovutuksesta vastineeksi saamaansa ruokasäkkiä. Selvästi kokemus koetteli enemmän omistajaa kuin koiraa, mutta lähdimme molemmat tyytyväisellä mielellä kotiin. Arjen sankariteko sujui kaikinpuolin hyvin, kiitos ammattitaitoisen Univet Hattulan henkilökunnan ja ihanan kiltin hoidokkini.


 Jälkeenpäin kelpasi köllötellä sankarina sohvalla!
                                       





                                          Muistoksi saimme  myös Sankari-avaimenperän