Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan eikä edes sinne päin...

Anneli kaarsi eräänä iltana pihaan ja toi meille Mirkulta viimeisillään kantavan mustan kovasti kehräävän leidin. Todettiin, että leikkaamaan ei enää ehdi mitenkään, joten annetaan lapsosten syntyä. Samana päivänä olimme käyneet miehen kanssa kaupoilla ja kaupan kassaneidiksi oli sattunut erittäin eläväinen tyttö nimeltä Titta-Riina, ja niinhän se piti Titta-Riinaksi sitten tämä uusi tulokas nimetä. Leidi oli saman tien kuin kotonaan, parkkeerasi itsensä ja suuren mahansa suoraan syliin ja aloitti kehräämisen.

Korvapunkkeja tuntui olevan kilotolkulla, turkki oli kiilloton ja silmissä rähmää, välillä vähän hengityskin rohisi. Toisessa tassussa oli epäilyttävä karvaton läntti ja siitä otettiin saman tien hammasharjalla sieninäyte. Titta-Riinalle ruoka maistui paremmin kuin hyvin, tosin vähän oli huomattavissa sosiaalisen syöjän vikaa, eli ruoka maistui parhaiten ihmisseurassa.

Neljä päivää saapumisen jälkeen huomasin aamupäivällä märän läntin lattialla ja pian sen jälkeen alkoi tapahtua. Ensimmäinen pentu syntyi iltapäivällä, pieni ruskeatabby-poika, ei yhtään valkoista. (Mainittakoon, että ruskeatabby ilman valkoisia merkkejä on ollut aina ollut mielestäni väreistä kaunein.) Titta-Riina oli nuollut pennusta vain pään ja napanuorakin oli katkaisematta. Vähän jo huoli heräsi tässä vaiheessa siitä, miksi mammaa ei kiinnosta tuon enempää... Katkaisin napanuoran, kuivasin pennun ja ohjasin tissille. Puolen tunnin päästä tullessani takaisin huoneeseen, Titta-Riina makoili muina naisina keskellä lattiaa eikä sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa mitkään synnytystouhut. Pesälaatikossa oli nälkäänsä kiljuva ensimmäinen poika ja kuollut mustavalkoinen tyttö kaikkine kalvoineen ja istuikoineen. Keräsin koskemattoman ruumiin pois, paimensin mamman takaisin pesään, ohjasin pojan tissille ja soimasin itseäni paikalta poistumisesta.

Ensimmäinen pentu kitisi kovasti, ja tasaisin väliajoin kävin ohjaamassa sitä tissille. Titta-Riina ei kiinnittänyt pentuun mitään huomiota, ei nuollut eikä edes katsonut päin. Välillä se käänsi kylkeä, pentu jäi selän taakse jumiin eikä mamma reagoinut pennun huutoon mitenkään. 16.30 syntyi seuraava pentu, sekin mustavalkoinen tyttö - sekin kuolleena. Nyt olin vieressä ja totesin, että sydän oli jo pysähtynyt ennen kuin pentu tuli ulos.

Yö valvottiin yhdessä. Titta-Riina poistui pesästä tasaisin väliajoin pissalle ja juomaan - ja jäi taas makoilemaan keskelle lattiaa ainoan elävän pennun jäädessä huutamaan pesään. Yön aikana nostin mamman varmaan kymmenen kertaa takaisin pesään ja välillä kokeiltiin toistakin pesää. Supisteluja oli pitkin yötä ja 02.20 syntyi kolmas mustavalkoinen tyttö - sekin sydän pysähtyneenä. Tässä vaiheessa olin jo huolesta ja valvomisesta sekaisin. Punnitsin pitkään lähdetäänkö yötä vasten päivystykseen vai kestetäänkö aamuun. Kohdussa olevien pentujen liikkeitä ei tuntunut, joten niiden pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Titta-Riina oli rauhallinen, vaikkakin tietysti väsyksissä. Vähän ennen klo 8 lähdettiin ajamaan Felinaan ja meidät otettiin saman tien sisään, vaikken ollut soittanut etukäteen. Töistä sain onneksi vapaata. Titta-Riina tippaan ja pennulle nestettä nahan alle. Titta-Riinalta ei ollut tullut maitoa ollenkaan, vaikka pentu oli pontevasti yrittänyt imeä. Röntgenissä näkyi vielä kaksi pentua.

Titta-Riina sai pistoksena aimo annokset kalkkia, oksitosiinia ja Primperania. Nesteytyksen ja näiden avulla olisi pitänyt saada maidon tulo alkamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Maitoa ei vain tullut. Kovia supistuksia oli, mutta viimeisiä pentuja ei vain tullut ulos. Koko aamun pohdittiin vaihtoehtoja hoitajan ja lääkärin kanssa: sektiossa olisi hirvittävä infektioriski, varsinkin kun pennut olivat kuolleet kohtuun. Titta-Riina ei kiinnittänyt mitään huomiota pentuunsa eikä siltä tullut maitoa, joten pentua ei voisi jättää emolle. Varaemo ehkä olisi, mutta mikäli olisi riski sienestä (ja muista taudeista), oli mielestäni väärin altistaa toinen emo ja sen pennut. Kaiken tämän yhteissummana tultiin lopulta siihen tulokseen, että on järkevintä päästää Titta-Riina ja tabbypoika enkeleiksi.

Eläinlääkäri ei osannut sanoa mitään selkeää syytä kohtukuolemiin, maidon puuttumiseen tai emon välinpitämättömyyteen. Syitä saattoi olla esim. stressi, kohtutulehdus tai herpesvirus, joka aiheuttaa sikiökuolemia.

Vaikka Titta-Riina ehti olla meillä vain neljä päivää, ajoin Felinasta kotiin silmät sumeana itkusta.

Kiitos Jaanalle ja Katjalle tuesta raskaiden päätösten kanssa.