keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Eläinlääkärin näkemys Suomen kissatilanteesta

Helsingissä syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästä asuneena ajatus Suomen isoksi väitetystä kissaongelmasta vaikutti aiemmin hyvin etäiseltä ja absurdilta ajatukselta. Harvemmin pääkaupunkiseudulla tai muissa isommissa Suomen kaupungeissa näkee kissoja kulkemassa vapaana. Maalla asiat ovat kuitenkin toisin ja olenkin päässyt viimeisen puolentoista vuoden aikana seuraamaan tilannetta eläinlääkärin ammatissani lähietäisyydeltä. Tilanne on niin erilainen jopa siinä määrin, että on vaikea uskoa, että liikumme saman maan alueella. Kissojen leikkauttaminen, rokottaminen, madottaminen ja siruttaminen ovat maaseudulla monelle ihmiselle vieraita käsitteitä, koska "ainahan kissoja on näin pidetty" - leikkaamattomina ja ulkona vapaasti liikkuvina ja lisääntyvinä.


Vastasyntyneitä kissanpentuja on kautta aikojen hävitetty mm.hukuttamalla tai päähän lyömällä. Jälkimmäinen vaihtoehto on lain mukaan sallittua osaavan henkilön toimesta suoritettuna alle kolmen päivän ikäisten kissanpentujen kohdalla. Keskustelin juuri erään tilallisen kanssa, joka on aina lopettanut syntyneet kissanpennut itse, eikä yhtään kissaa ole heillä koskaan leikattu. Tila on siirtymässä maidontuotannosta lihakarjanpitoon ja kun maidon saanti loppuu, niin isäntä arveli, että kuudesta kissasta neljä voisi ampua kun ei viitsi niille ruokaakaan ostaa. Hän laittaa kissan isoon ämpäriin ja ampuu sen sinne. Kunhan osuu päähän ensimmäisellä laukauksella, on se lain mukaan sallittua.

Niissä paikoissa, joissa naaraskissoja ei steriloida eikä pentujakaan hävitetä, populaatio on valmis lähtemään ihmisten käsistä. Kissapopulaatiot pääsevät yksittäisissä paikoissa, joita voi yhdessä pitäjässä olla viidestä kymmeneenkin, paisumaan jopa sadan kissan populaatioksi. Suurin osa tällaisessa populaatiossa ovat vähintäänkin puolivillejä, sisäsiittoisia ja puuttellisen terveydenhuollon ja elinympäristön takia sairaita. Kissojen "omistaja" saattaa kuitenkin ruokkia niitä juuri sen verran, että kissat hyvinä lisääntyjinä tuottavat populaatioon lisää mahdollisesti sairaita yksilöitä. Kun asiaan yritetään puuttua, on asianomaisen vastaus usein, ettei se kuinka monta kissaa hänellä on, kuulu kellekään muulle. Mikään laki tai suositus ei määrittele sitä kuinka monta kissaa yhdellä henkilöllä saa olla. Kun perustarpeita kuten vettä ja ruokaa on tarjolla, on asioihin vaikea puuttua, mikäli kissojen kunto ei ole niin huono että ainoa vaihtoehto on lopetus vedoten eläimen kärsimyksen välttämiseen.


Tällaiset kissapopulaatiot ja niiden kitkeminen vievät tuhottomasti aikaa ja resursseja. Puolivillien ja sairaiden kissojen kiinni saaminen loukuttamallakin on haasteellista ja ennen kaikkea aikaa vievää. Kulut kissojen lopetuksista useimmiten kaatuvat kunnan ja valtion harteille, koska kissojen "omistajat" ovat usein varattomia. Elinympäristöstä riippuen myös petoeläimet, kuten ilvekset ja ketut, toki pienentävät populaatiota jonkun verran, mutta näiden aukkojen paikalle syntyy taas uusia yksilöitä kun ruokaa on taas hieman enemmän. Tarttuvista sairauksista kissarutto muistuttaa myös olemassaolostaan Suomessa aika ajoin. Kissarutto on erittäin herkästi tarttuva virussairaus, joka useimmiten vie rokottamattoman kissan hengen kivuliaasti.

Usein näihin suuriin kissapopulaatioihin liittyvät ihmisten taloudelliset ongelmat ja eristäytyminen yhteiskunnasta. Kun ihmisellä ei ole enää elämänhallinta omissa käsissä, niin harvempi jaksaa siinä tilanteessa miettiä kissapopulaation ongelmiin puuttumista. Suomalaiset ovat ihmistyyppinä usein itsepäisiä, eikä apua haluta pyytää saati ottaa vastaan. On järkyttävää millaisissa olosuhteissa Suomessa ihmiset saattavat kissojensa kanssa asua. Ammoniakin haju tulee seinänä ovella vastaan ja sisällä saa väistellä lattialla olevia eritteitä. Asunnoissa voi olla hankala liikkua rojun ja tavaran paljouden takia ja kissoja vilistelee siellä täällä. Ihmisten asuinolosuhteet saattavat muistuttaa enemminkin kaatopaikkaa kuin kotia. Voitte kuvitella kuinka vaikeaa puolivillien kissojen kiinni saaminen tällaisista paikoista voi olla, kun piilopaikkoja ja koloja on joka paikka täysi. Yritin joku aika sitten pyydystää kolmea kissanpentua vanhasta leikkimökistä, joka nyttemmin toimii talon romuvarastona. Mökki oli sullottu täyteen erinäisiä tavaroita ja kissanpennut näkyivät makaavan mökin toisessa päässä olevaa ikkunaa vasten. Tilanne oli näille kissanpennuille 1-0, mutta metsästys jatkuu kunnes pennut saadaan vaikka loukulla kiinni.


Toinen ongelma pienillä paikkakunnilla on paikallisten eläinsuojeluyhdistysten puuttuminen ja löytöeläinten talteenottopaikkojen olosuhteet. Kaikissa kunnissa tai kaupungeissa ei ole hienoja ja uusia kissataloja ja hyvin toimivia nettisivuja. Löytöeläimet toimitetaan paikalliselle löytöeläinhoitajalle, jossa eläin saa vettä ja ruokaa ja hiekka-astia puhdistetaan ehkä silloin tällöin. Ei tarkisteta mahdollisen sirun olemassaoloa, madoteta tai rokoteta tai juuri lääkitä muutenkaan. Eläimistä ei ilmoitella missään ja jos omistaja ei kissaansa kysele 15 päivän sisällä löytymisestä, saattaa se päätyä hyvinkin äkkiä mullan alle. Kuulin juuri eräästä löytöeläinhoitajasta, joka oli kertonyt ettei ole koskaan jo yli vuosikymmenen jatkuneen uransa aikana tarvinnut kertaakaan eläinlääkärin palveluita. Harvinaisen terveitä löytöeläimiä ilmeisesti sattunut hänen kohdalleen... Jos eläimelle sattuukin löytymään uusi ottaja, luovutetaan kissat useimmissa paikoissa koteihin ilmaiseksi ja leikkaamattomina, mahdollisesti "seuraavalle kierrokselleen". 15 päivän kulut maksaa kuitenkin kunta ruoan ja muun välttämättömän ylläpidon osalta.

Kissojen leikkaaminen on loputtoman kissaongelman ratkaisu. Näin ei pääse syntymään ei-toivottuja kissanpentuja, joita taas jaellaan pitkin kyliä ilmaiseksi tai lopetetaan jos ei kellekään kelpaa. Useimmiten nämä pennut eivät ole luovutusikäisiä eli 12-viikkoisia, eikä niitä ole madotettu tai rokotettu. Rahaa niistä ei pyydetä, koska niistä halutaan vain eroon. Niin kauan kuin kissoja jaetaan ilmaiseksi joka maatilan nurkalta kelle tahansa halukkaalle, ei kissojen arvostus lemmikkieläimenä tule nousemaan.


Rekku Rescue on näyttänyt esimerkillistä toimintaa ottamalla harteilleen muiden hylkäämiä kissoja hoitamalla ne terveiksi ja etsimällä niille uudet ja vastuuntuntoiset kodit. Odotamme rekkujen kanssa järjestetyn leikkauskampanjan auttavan askel askeleelta alueemme kissaongelmassa ja ehkä jonain päivänä asiat ovat niin hyvin, että kissoista alkaa olla jopa pulaa. Sitä päivää odotellessa.


***
Blogikirjoituksen on tehnyt Rekku Rescuen yhteistyöeläinlääkäri.

33 kommenttia:

  1. Kiitos teille tosi tärkeästä työstä. Jos tilanne on sellainen suomalaisella maaseudulla, mitä kauheuksia sitten vielä kotimaassani Virossa on, jossa laman kourissa pinnistelevät ihmiset eivät varmasti jaksa ajatella kissojensa leikkaamista.
    Meidän kolmas kissa Vinkku on pelastettu kiitos rekkujen nimenomaan jostain tällaisesta maaseudun kissapopulaatiopaikasta. Hän on edelleen arka (ollut meillä 1,5v), vaikka edistystäkin on tapahtunut, ja hänestä on meille valtavasti iloa.

    VastaaPoista
  2. itse olen ottanut kissani aina löytöeläinkodista / -yhdistykseltä, en periaatteesta ota yhtään pentua keltään suoraan, en halua kannustaa välinpitämättömyyteen kissojen leikkausten suhteen, aikuiset kissat ovat jopa helppohoitoisempia, etenkin sisäsiisteiksi oppineet, kuin pienet pennut, olisi hienoa jos nämä löytöeläinkodit /-yhdistykset siruttaisivat ja rokottaisivat kissat valmiiksi, kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan aina ole.

    VastaaPoista
  3. Tämä on harmittava asia kissojen kannalta maaseudulla. Jotenkin ihmiset eivät ymmärrä sitä, että kissojen pitäminen vapaana ei ole hyväksyttävää. Kaupungissa/taajamassa ei edes sallittua.

    Vapaanaolosta on haittaa kissoille, mutta myös ihmisille. Jouduin kerran kissan hyökkäyksen kohteeksi koirani kanssa, keskellä asutusaluetta. Kissa ilmestyi pusikosta taloni pihalla ja koirani tietenkin säikähtäneenä alkoi haukkua. Kissa ei tästä pitänyt ja päätti käydä kiinni. Ei ehtinyt koiraan, vaan iski hampaansa minuun. Monta puremaa ja siitä seurauksena kissapelko.

    Ilmoitin omistajalle, että pitää kissansa kiinni ja sisällä. Jos kyseessä olisi ollut koira, se olisi jo joutunut piikille. Kissojen sitä vastoin annetaan tehdä mitä vain ja kuljeskella vapaana. Jotkut ne ei vaan ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. En oikein ymmärrä näkökulmaasi jonka mukaan kissojen vapaana olo olisi kissoille haitallista, mielestäni vähään aikaan typerintä jota olen vähään aikaan kuullut. Kissa on maalla ja taajaman ulkopuolella asuville ihmiselle jotka kissoja vapaana pitävät hyötyeläin sen tarkoituksen on pitää jyrsijäkanta pienenä, utta kyllä meillekin ne kissat ovat samaan aikaan lemmikkieläimiä. En sitten tiedä kumpi kissa on onnellinen se joka asuu 20 v kerrostalossa 4 seinän sisällä ja syö masennuslääkkeitä liian vähäisen aktiviteetin takia vai kissa joka saa toteuttaa luonnollisia vaistojaan ja elää sille luontaista elämää petona.

      Poista
    2. Vapaana oleva kissa on altis ihmisen julmuudelle (sadistit) ja onnettomuuksille. Kissoja jää runsaasti autojen alle. Ja siksi kissa ei saisi olla vapaana, erityisesti taajamissa. Että en ymmärrä sinun näkökantaasi siitä miksi kissojen vapaanaolo ei olisi haitallista.

      Metsästyslaissa on määrätty rauhoitsaika (lopputalvesta loppu kesään), jolloin luonnonvaraiset eläimet ovat rauhoitettuja ja niitä ei saa tappaa. Tuona aikana suurin osa luonnonvaraisista eläimistä myös lisääntyy. Kissa, joka ulkoilee ilman valvontaa, tappaa luonnonvaraisia eläimiä (erityisesti poikasia), joten jos päästät kissasi ulos ilman valvontaa rauhoitusaikana, rikot metsätyslakia!

      Poista
    3. Luonnollisuus on paskin argumentti kissojen irtipitoon, rääkkäämiseen, hoitamattomuuteen ja välinpitämättömyyteen maaseudulla. Nykymaailmassa mikään ei ole luonnollista. Maatiaiskissat tai kotikissat eivät ole villieläimiä, joiden täytyy toteuttaa vaistojaan ulkona metsästäen itse oman ruokansa ja hoitaen itse haavansa, kunnes kuolevat kituen tai joku rääkkäjätilallinen ampuu. Ihan onnellisilta 3 tällaiselta maatilalta metsään syntynyttä ja sieltä kuoleman kielissö pelastettua kissaani näyttävät olevan, vaikka toteuttavat vaistojaan vain leikkien, lasiterassilla katsellen ja valjaissa ulkoillen.

      Poista
    4. Onnellisia kenen mukaan? Sinun subjektiviisen kokemuksesi? Minusta sisäkissan pito on yhtä sairasta kuin minkä tahansa muun luonnossa isolla reviirillä elävän eläimen sullominen neljän seinän sisälle koko elämänsä ajaksi. Sillä, onko tämä eläin villieläin tai kotieläin ei ole minkään valtakunnan merkitystä sen kannalta vietävätkö sen vietit yhä liikkumaan ja ulos ja onko sillä tarpeita, joita se ei koskaan saa neljän seinän sisällä toteuttaa.

      Huvittavaa, että turkiseläimet ja tuotantoeläimet halutaan samaan aikaan vapauttaa ja jopa eläintarhaeläinten pito on useimmista rääkkäystä, mutta kissan tai koira saa sulloa koko elämäkseen pieneen, tunkkaiseen ahtaaseen kopperoon, jossa sen ainoa aktiviteetti on joku saakelin leluhiiren perässä juokseminen.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus. Tuo edellisen kirjoittajan kissapelko sai kyllä naurahtamaan, voiko olla totta, että joku pelkää kissoja? Minuakin kissa on purrut monta kertaa, mutta onhan se nyt vaan kuitenkin kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan kissa :-)
      Kissa saa todella pahaa jälkeä aikaan niin halutessaan.

      Poista
  5. Onhan kissoja kaikenkokoisia ja jos ovat todella aggressiivisia niin voivat käyttäytyä pelottavammin kuin koirat. Niiden kynnet on partaveitsen teräviä ja hampaat on niillä luotu tappamiseen. Voi olla et tällä kissalla oli joku aivokasvain, tai omistaja on pahoinpidelly sitä. Todella harvoin tosissaan käyvät ihmisen kimppuun, tai edes koiran. T: Vastuullinen kissanomistaja

    VastaaPoista
  6. Eipä ihan kaikkialla maaseudulla tilanne kissoilla ole noin paha. Itse asun maalla, kaverina neljä kissaa ja kaikki leikkautettu. Ulkoilevat verkotetulla kuistilla tai valjaissa. Naapureiden kissat myös leikattuja, mutta ulkoilevat vapaana. Naapurin kissat eivät kuitenkaan ketään häiritse, kun pysyttelevät lähellä kotiaan. Leikattu kissa ei kauas kotoaan lähde. Toki maaseudulta löytyy jutussa mainittuja surkeita tarinoita. Yksi kissoistani syntyi 70 kissan villiintynreseen laumaan ja pelastettiin tavaraa täynnä olevasta navetasta. Nyt pari vuotias kissa poika voi hyvin, on leikattu ja onnellinen kehrääjä. Pari kulkuri kissaa olen loukuttanut ja vienyt paikalliseen eläinsuojaan. Sieltä sijaiskodin kautta ovat uuden kodin löytäneet. Kyllä maallakin kissoista välitetään :-)

    VastaaPoista
  7. Huh, hyvä kirjoitus.

    Oman kissani otin naiselta, joka oli äitini työkaveri, oikein mukava ja järkevän oloinen henkilö. Kuulin, että minun kissani oli emokissan 11. pentueesta, nainen sanoi että leikkauttaa kissansa, ettei enään pentuja tule. Kolme vuotta myöhemmin kuulin, että kissani emo sai taas pentuja, eli varmasti on tässä välissä tullut useampi pentue.
    Enään en noin epämääräisistä oloista ottaisi kissaa, varsinkin kun minun piti ottaa kissani ihan liian nuorena kun emoa ei pentu kiinnostanut. Kissastani on kasvanut ihana lullukku, mutta ei se kauhean kissamainen ole, vaikka saikin mallia kämppikseni aikuisista kissoista, minä olen kuitenkin ollut ainoa "emo" sille. En kyllä kissaani mihinkään vaihtaisi, maailman rakkain otus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kissaemo varmaan tiineenä joka kiimasta, ei ihme ettei enää pentujen ruokkiminen kiinnosta. Omakohtaista kokemusta kuinka kissat kulkevat vapaina ( ei mun kissat) ja ovat tiineenä joka kiimasta. Syntyy sairaita madottamattomia pentuja joita annetaan ilmaiseksi eteenpäin, toisaalla pennut tapetaan samantien kysymättä olisiko ottajia. "kaupunkilaistäti" ei voi ymmärtää, omat kissat sisäkissoja eivät ehkä niin onnellisia kun pääsevät vain parvekkeelle mutta .......

      Poista
  8. Miulla on pikkuruinen kolmevuotias neiti kissa. Sisäkissa, mutta liikkuu valjaissa ulkona ja mökille mieheni rakensi tilavan tarhan, jossa kiipeilypuut, nukkumapaikka ja vessa. Asumme maalla, ja olenkin kuullut monesti, että miksi pidän kissaani valjaissa... Kissan pittää saaha olla kissa jne.
    Otaksun kylläkin, että kissani viihtyy hyvin näin ja pitkän hihnan päässä voikin touhuta kaikenlaist. Hiiretkin on tuotu tuliaisina ulkoo ja sisiliskot.
    Olen sanonut, että haluan kissani elävän mahdollisimman pitkää.. Enkä ottaa joka kevöt uutta, jos kissa jää auton alle tai joutuu ilveksen hampaisiin.
    Vaikka joillekkin se tuntuu, et jos niin käy niin saahan aina uuden pennun! Todella vastuuntunnotonta porukkaa!
    Eräs ystövöni sanoi, et hänellä ei ole aikaa viihdyttää kissaa. Joten sen pittää olla sellane, et käy sisällä syömässä ja sit pellolle!!! Mut kuitenkii se kissa pittää olla!! En ymmärrä!!! Miun kissan aikana(kolmevuotta) hänellä on jo neljäs kissa menossa....

    VastaaPoista
  9. Maalla on uskomatonta pihiyttä ja torveloutta tämän asian suhteen. Kyllä kun pitää päästä Alkoon tai ostaa liput Teneriffalle niin rahaa löytyy, mutta ei kissan leikkauttamiseen tai kunnolliseen ruokkimiseen.

    Kiitos Rekuille ja kiitos sinulle! Viimeisin iloni Ilona on Rekuista, edelliset on tylleet Hesyn kautta.

    VastaaPoista
  10. Hieno kirjoitus ja totta joka sana!

    VastaaPoista
  11. Täällä tuntuu maaseudulla asuvilla vanhemmalla väellä olevan edelleen uskomus, että leikattu kissa ei toimi enää hiirikissana maatalossa yhtä hyvin kuin leikkaamaton. Kerran mainitsin maatilalla asuvalle tutulleni heidän uusien pentujensa mahdollisesta sisäsiittoisuudesta, mutta kyseisen henkilön mukaan heidän kissansa eivät pariudu keskenään, koska ovat samaa sukua.

    VastaaPoista
  12. Kaikkien eläinten huono kohtelu on luonnollisesti tuomittavaa, mutta en tekisi tästä kissojen huonosta kohtelusta näin kärjistetysti maaseudulla asuvien "syntiä". Kuten joku yllä kirjoittikin, maaseudulla usein kissat ovat navetoissa yms. pitämässä jyrsijäkantaa kurissa. Asun nykyään itsekin maaseudulla. Oma kissani on leikattu ja se rokotetaan asianmukaisesti. Naapureita ei ole lähistöllä eikä lähellä ole maantietä. Itsekin olen ottanut itselleni kissan osittain myös hiirikannan kurissapitämisen vuoksi. Kissani saa liikkua vapaasti ulkona ja sisällä. On mahdollista, että kissani verottaa myös lintukantaa, mutta yleensä rappusille on tuotu jyrsijöitä. On myös totta, että siitä huolimatta, että pihani on aidattu kissani voi joutua esim. ketun, ilveksen tai muun villieläimen saaliiksi. Onneksi kissa on kuitenkin selvinnyt hengissä jo 9 vuotta. Tuntuisi aika hullulta pitää kissa täällä teljettynä taloon.

    Paikallisilla tiloilla pidetään kissoja myös näkemäni mukaan hyvin.

    VastaaPoista
  13. minä olen sitä mieltä että kissat ja koirat verolle niin sitten turhien eläinten pito vähenisi minä olisin ainakin valmis mksamaan kohtuullisen vero jos minulla olisi kerrran halu pitää eläimiä ihminen jos jostakin mksaa niin se myös kaiken järjen mukaan hoitaa sijoitustaan kunnolla ainakin se karsisi vähemmäksi eläimiä joita ei ole muutenkaan vara hoitaa asinmukaisesti

    VastaaPoista
  14. http://www.adressit.com/elainsuojelurikoksista_kovemmat_tuomiot_ja_tiukempi_valvonta

    VastaaPoista
  15. Kiitoos Rekut hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta.
    Valitettavasti tämä aihe on pysynyt ajankohtaisena jo pitkään = ihmiset eivät opi :(

    Minun sisäkissani pääsevät ulos valjaissa, mutta ulkona pelottaa kovin, ja aina lähtö on taistelua, joten olen kokenut toistaiseksi parhaana vaihtoehtona antaa kisujen makoilla lasitetulla parvekkeella, ja kunhan oma koti on hommattu, tehdään ulkotarha, johon voi sitten tutustua omaa tahtia.

    Ilman kisujani en voisi elää, jatkuvasti sairastelevana ihmisenä, kun tulisin yksin kotona ihan mökkihöperöksi. On nämä pennut kerran henkenikin pelastaneet. Kultanöpöset.

    VastaaPoista
  16. Itse olen ottanut kissani esyltä tai pikemminkin saanut kun ei niitä anneta kelle vain. Ovat täällä ainakin tarkkoja kenelle eläin annetaan. On se sitten kissa tai koira tai jonkin muu. Täällä kissa leikataan ja rokotetaan ennen luovutusta. Ja niistä pitää maksaa, ei niitä ilmateeks saa. Ja jos kissa on pentu rokotukset on kunnossa, mutta leikkauksesta pitää huolehtiaa itse tai kissa pahimmassa tapauksessa otetaan pois. Toinen kissoistani oli luovutattessa tosi arka, pelkäsi hirmuisesti kaikkia ja kaikkea. Vieläkin vieraiden tullessa menee piiloon, mutta koti väelle se näyttäytyy ja on todella valloittava persoona.

    VastaaPoista
  17. Minulla on kokemusta ja arvet jalassa Topi-katin kynsien jäljistä ja puremasta. Jouduin kesällä oman kissani hyökkäyksen kohteeksi, hakiessani sitä ulkoa sisälle. Jouduin syömään kaksi antibioottikuria.
    En uskaltanut pitää enää lemmikkiä kotonani, vaan vein sen pitkän neuvottelun jälkeen eläinlääkärin piikille. Sain tunnekolhuja lisää kissan antajalta, hän syyllisti minut. Olin kuin pahimman sortin "lahtaaja". Siis tarkoituksellisesti syyllisti minut. Välit menivät poikki. En kohdellut kissaa huonosti, syötin herkkuruokaa: possunsydäntä ja katkarapua. Rapsutuksia ja harjauksia. Tuntuu kuin maalla-asujat asennoituvat kissoihinsa terveemmin kuin kaupunkilaiset, jotka antaisivat kattiensa tehdä melkein, mitä vain. Ovat perheenjäseniä ja lapsen korvikkeita, työnnellään lastenvaunuissa ja jne. Eläinrakas tunnen olevani, mutta haluan hoitaa eläimeni itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat alun alkaen olleet villieläimiä. Sittemmin ne ovat olleet ihmisen lähellä hiiri pyydyksinä. Nyt ovat sisällä ja niitä hellitään. Ok, mutta asioilla jokin tolkku. Miksi kissat pitäisi pitää aina sisällä? Asumme maalla ja meillä on kissoille luonnollisia virikkeitä. Voivat saalistaa hiiriä jne. Ovat yöt ja kylmät päivät sisällä, saavat säännöllisesti ruokaa ja vettä. Kissamme ovat omassa pihapiirissä, mutta jos lähdemme kävelylle ne tulevat mukaan. Samoin odottavat jos pistäydyimme kylässä kävellen. Miksi ne pitäisi vangita sisälle, niille epäluonnolliseen ympäristöön. Saahan ihmisetkin liikkua ulkona vapaasti :)

      Poista
    2. Kissan (tai muun eläimen) päästäminen ulos ilman valvontaa on heitteillejättö. Eli toisin sanoen laitonta.

      Poista
  18. Meillä oli yksi kissa jota perheemme vanhemmat lapset pelkäsivät. Kissa kävi esikoiseen hampaiksi kun tyttö leikki ulkona koiraa (haukkui ja kulki nelinkontin) ja mies sai tehdä töitä että sai kissan lapsesta irti :-( kahdesti sama kissa ahdisti tytöt sisällä nurkkaan. Jotain vakavaa vikaa kyseisessä kissassa oli, itsekin jonkin verran kammosin tuota. Nyt meidän kaksi kissaamme ovat kaikkien suosikkeja, nukkuvat milloin kenenkin vieressä. Ainoa josta kissamme eivät pidä on taloutemmme tuore jäsen; aikuinen koira. Mutta sitä vain välttelevät, eivät käy ylle.

    VastaaPoista
  19. Mie en oikein hoksaa, että miksi kissan lopettaminen ampumalla (joka on eläimelle stressitön, erittäin nopea ja kivuton lopetustapa) tai ylipäänsä niiden lopettaminen on niin kamalaa. Jos kissoja on liikaa, niin kyllähän niitä silloin täytyy lopettaa. Miten se on keltään pois, jos joku lopettaa kissan? Ei kai kaikkea tarvitse pelastaa? Mie en myöskään tajua, miksi kissaa ei saisi antaa ilmaiseksi tai pienellä summalla? Ja sitten toisekseen, kissa pystyy erinomaisen hyvin metsästämään luonnosta itselleen syötävä, joka taatusti voittaa kaupan eläintenruuat (joita voi antaa lisäksi). Tietysti se on ongelmallista, jos kissoja on kymmeniä yhdellä tilalla ja ne lisääntyvät holtittomasti, mutta niitä kumminkin on ihan varmasti vähemmistö maalaiskissoistakin. Kissa on hyötyeläin ja sen mukaisesti sen täytyy ulkoilla vapaana. Toki leikattuna ja asianmukaisesti madotettuna ja hoidettuna.

    Kuinka luonnosta ja elämästä vieraantuneita ihmiset on, jos jokainen eläimen kuolema on niin kamalan vakava paikka? Sellaista elämä nyt vain on, että peto syö heikompansa ja jokainen kuolee joskus. Ne suloiset kissatkin, jotka on myös lemmikkejä.

    VastaaPoista
  20. Minusta kissan tappaminen on kamalaa. Olen tehnyt kaikkeni, että vanhat ja sairaat kissani saavat hoitoa. Olen opiskelija ja rahaa eläinlääkäriin on mennyt paljon.

    En ymmärrä maaseudun pihejä ihmisiä, ettei yhtä sterilointireissua kyetä tekemään. Tappamaan kyllä kyetään.

    Eläimen ainoalla elämällä ei ole mitään arvoa. Eläimet ovat näköjään tavaroita heille. Tyhmiä kun ovat.

    VastaaPoista
  21. Jos Elina ei ole vieraantunut luonnosta, niin unohda tulevat lääkärireissut omalla kohdalla, ja jää nurmelle makaamaan, kun sairastut.

    VastaaPoista
  22. Asiallista asiaa, ja sitten perinteisiä kukkahattutätejä/neitejä... Itse asun maalla ison asfalttitien varressa omakotitalossa peltojen ympäröimänä. Kissoja on ollut koko elämäni ajan, ja jo kotona opetettu, että kun kissan kerran ottaa, se on perheen jäsen. Sitä ruokitaan, lääkitään ja kun ovat kasvaneet aikuisiksi, niin kastroidaan. Saavat liikkua vapaasti ulkona ja sisällä. Ulos pääsee, kun oven luona maukuu. Sisällä on kissoilla kuten on ihmisilläkin säännöt: Sisälle ei kuseksita, pöytätasoille ei hypitä, kynsiminen ja pureminen ehdottomasti kielletty! Kissa on fiksu eläin, joten kyllä niistä saa oivia lemmikkejä niin maalle kuin kaupunkiinkin. Mutta rajoja ja rakkautta se kissakin ansaitsee. Kiitokseski hyvästä kodista ei ole meijän pihassa jyrsijät juhlineet tai villit kulkukissat majailleet.
    Useat vieraat ovat ihailleet kissojemme hyviä ja ystävällisiä käytöstapoja sekä ulkoista olemusta joka tarkoittaa siis, että ovat sopusuhtaisia, kirkassilmäisiä sekä kiiltävä turkkisia.
    Joten ei yleistetä, että maalla on heitteillä olevia kissoja ja kaupungissa masentuneita. Tiedän omasta kokemuksesta, että ihmiset sen elinympäristön tekevät kissoilleen joko mieluisaksi taikka sitten ei.

    VastaaPoista
  23. Ihan hiton typerä ajatus että kissat ja koirat verolle. Lemmikkien omistajat maksavat jo nyt lemmikkiensä ruoat, eläinlääkärikulut, kuljetuskopat, lelut, pedit, koirakerhot, ynnä muut, jotka tuovat tuloa hirmuisen monelle yrittäjälle. Miksi lemmikkien määrää pitäisi saada muka vähennettyä? Jotta verotulot lemmikkeihin liittyvillä oheispalveluilla loppuisivat? Taisi olla eläintenvihaajan kommentti.

    VastaaPoista
  24. Hankin kissanpennun,siis ostin paikasta,jossa oli paljon kissoja eli oli liian tiivis kissapopulaatio. Rokotettiin,madotettiin ja leikattiin 9 kk ikäisenä.Vajaa kuukausi siitä kissa sairastui. Eläinlääkäri totesi;Fip-virus! Järkytys!Ei mitään tehtävissä kuin päästää rakas lemmikki kissojen taivaaseen!

    VastaaPoista
  25. Älkää yleistäkö maaseudulla asuvia eläimistä välittämättömiksi tolloiksi.Olen kokoelämäni ajan kantanut vastuun eläimistäni joita on ollut paljon mutta minun kissat ei juokse vapaana tappamassa muita tai lisääntymässä.kiitos.luulen että prosentuaalisesti ongelma on isompi kaupunkien alueella

    VastaaPoista