Maaaaaauuuu! Minä olen pieni kissanpoika Kille, Kiljukaulaksi nimittävät. Huudan koska on ikävä olla, kaipaan seuraa ja kipeäkin olen. Maaaaau.
Pieni Kiljukaula, Kille, Kilju-Kalle (rakkaalla lapsella on monta nimeä) oli asustellut elämänsä alun ulkosalla. Vanhasta maatalosta oli lopetettu lypsykarjan pito ja lakattu ruokkimasta kissoja. Kissat olivat vaellelleet läheisille kesämökeille ja lisääntyneet vapaasti keskenään, vaikka maatalon isäntä oli vastasyntyneitä pentuja löytäessään ne lopettanutkin. Kiljukaulan emo oli jemmannut pentunsa niin hyvin, että niiden ilmaantuessa näkösälle ne olivat jo niin isoja, ettei niitä lain mukaan saa enää itse lopettaa. Kissapopulaatiota on loukuttamalla yritetty saada vähennettyä, mutta jokunen leikkaamaton naaras on kuitenkin jäänyt jäljelle ja sehän tietää ajan mittaan tietenkin kissanpentuja... Kiljukaula oli hoitoon tullessaan tulta ja tappuraa koko painonsa edestä, se kun ei ollut saanut olla ihmisen kanssa kovin läheisissä tekemisissä.
Kiljukaula pääsi Juvalla ensin yhteistyöeläinlääkärimme huomaan, jossa se huuuuusi häkissään yksin ja hämillään. Kuitenkin jo muutamassa päivässä pikkukissan tulinen luonne alkoi hellittää ja Kille alkoi oppia nauttimaan sylissä köllöttelystä ja rapsutuksista. Ruokakin maistui mutta huuto jatkui. Pienen kissan ei ole hyvä olla yksin vaan parasta olisi sosiaalistua kissaseurassa, joten tuumasimme josko siirtäisimme Kiljukaulan hoitopaikkaan, jossa oli jo toisesta paikasta Juvalta tulleita pentuja. Kyyti järjestyi ja Kille saapui ensin viikonlopuksi kissavastaavamme luokse, jossa se sai tarvittavat matokuurit loppuun ennen kuin se voisi siirtyä muiden pentujen joukkoon. Ruoka ei meinannut Killelle maistua, mutta ajattelimme sen johtuvan seuranpuutteesta ja loishäädöstä, se kun voi usein aiheuttaa matoiselle kissalle huonovointisuutta ja ruokahaluttomuutta.
Niinpä sitten koitti tiistai ja Killen kuurit olivat ohitse ja se muutti hoitohuoneeseeni, aluksi omaan häkkiin muiden nähtäväksi. Ensimmäisen yön huoneesta kuului Kiljukaulan huuto: mauuuu, mauuuuu! Seuraavana päivänä ehdin ottaa Killen kunnolla tutkittavaksi. Olin jo seuraillut sitä sen verran, että tuntui ettei sillä ole kaikki ihan kunnossa, ruokaakaan se ei meinannut haluta niellä ollenkaan. Leuka tuntui normaalilta eikä Kille aristellut kopelointia ollenkaan ja seuraavaksi kurkkasin suuhun. Herranjumala ja kauhistus sentään! Kieli näytti siltä kuin se olisi juustohöylällä kuorittu! Ei ihme ettei ruoka maistunut...
En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja mietin voiko tällainen johtua jostain traumasta. Suu oli muutoin siisti, ikenissä ei punotusta eikä limakalvoilla rakkuloita tai pennulla mitään flunssaoireita, joten en suoraan osannut epäillä mitään virustakaan. Laitoin kuvan heti arvioitavaksi kahdelle eläinlääkärille ja sain pian vastauksen kissoihin erikoistuneelta lääkäriltä: "Tämä on calici, eristä heti kaikista muista".
Calici aiheuttaa kissoille ylempien hengitysteiden infektioita. On arvioitu että suurin osa kissoista kantaa yleisimpiä kissaflunssia, calici- tai herpesvirusta, useimmiten omistajan tietämättä. Ne tarttuvat helposti ja niiden esiintyvyys kissoilla on hyvin yleinen. Kissaflunssat kuuluvat normaaliin rokotusohjelmaan, mutta rokotuskaan ei anna niille täydellistä suojaa sillä viruskantoja etenkin calicissa on useita. Hoitopaikoissamme pidetään yllä asianmukaista karanteenia ja pyritään ottamaan tautiriskit mahdollisimman hyvin huomioon, mutta toisinaan kompromisseja joutuu kuitenkin tekemään, kun hoitoon tulee vaikkapa yksinäinen pieni kissanpentu, jolle seura tekisi hyvää. Sen riskin olimme ottaneet nytkin Kiljukaulan tapauksessa.
Diagnoosiarvion saatuani pistin siis töpinäksi ja siirsin Kiljukaulan häkkeineen ikkunalliseen kylpyhuoneeseeni, laitoin hoitohuoneesta kaikki tekstiilit pesuun ja desinfioin pinnat. Jospa viheliäinen virus ei olisi vielä ehtinyt tartuttaa viittä muuta hoidossani olevaa pentua... Kiljukaula parka, suu vaikutti niin kipeältä ja näytti niin pahalta, että tuhersin sen kanssa jo itkuakin ja pelkäsin tuleeko se seuraavalle päivälle sovitulta eläinlääkärireissulta enää takaisin. Illan viimeisen ruiskuruokinnan jälkeen pieni kissa käpertyi nukkumaan häkkiinsä.
Kille sai aamulla kyydin eläinlääkäriasemalle, jossa sitä katsottaisiin kun lääkärin aikataulut antavat myöten. Eikä arvio tilanteesta ollutkaan niin musertava - muutama samanlainen tapaus on kuulemma hoidettu aikaisemminkin kuntoon. Kille sai antibiootin ja nesteytystä ja paljon toivoa, että kyllä se siitä vielä tokenee! Ruoka piti antaa ruiskulla, koska se ei muuten maistunut, ja koska kipeä kieli sai Kiljukaulan kuolaamaan jo muutenkin, ruokailuhetket olivat melkoista sottapyttyjen puuhaa. Mutta hyvällä tukihoidolla mentiin ja ihan muutaman päivän sisällä antibiootin vaikutuksen alkoi huomata: kuolaaminen väheni koko ajan ja ruokakin alkoi taas maistua ihan oma-aloitteisesti. Jee!
Onneksi yksi toipilas alkoi voida jo paremmin, sillä viikonlopun aikaan alkoivatkin sitten oireilla toiset viisi pikkukissaa, joiden seurassa Kiljukaula oli siis ehtinyt olla noin vuorokauden verran ja vielä lähinnä omassa häkissään. Pennut olivat saaneet vasta ensimmäisen rokotuksensa eli niillä ei ollut vielä suojaa tauteja vastaan, flunssarokotus vaatii vielä tehosteen 3-4 viikon kuluttua. Vaikka kontakti oli ollut hyvin lyhyt ja vähäinen, silti tartunta oli tapahtunut. Lähestulkoon kaikille nousi kova kuume ja ruokahalu katosi osalta kokonaan. On surkeaa katsella miten ennen energiaa täynnä oleva, ovelle vastaan juossut ja olkapäälle kivunnut pentu jaksaa hädin tuskin nostaa päätään, kun huomaa minun tulevan huoneeseen. Nyt on hoitohuoneessa siis sairastupa ja kaikille aloitettiin heti oireiden mukainen lääkitys: antibiootti, kipulääke, silmätipat sekä tukihoitona ruiskuruokinta sekä ihonalainen nesteytys. Onneksi hoito saatiin aloitettua hetimiten, jotta saadaan paraneminen pian käyntiin. Sitä odotellessa hoitopaikassa kuluu lääkkeitä, ruiskuja, neuloja, toipilasruokaa ja paljon aikaa pienen sairastuvan hoitamiseen.
Näin tarttuvia ovat taudit ja sen takia rokotukset on aivan ehdottomasti kissoilla oltava kunnossa - pahimmassa tapauksessa taudinaiheuttajat tulevat ulkoa kengänpohjissa kotiin. Etenkin pienelle pennulle saattaa kovin tavanomainen flunssaviruskin olla isomman sairastelun paikka. Tämän takia myös hoitopaikoissamme noudatetaan periaatetta eristämisestä ja painotamme sitä myös aina kotiin lähteville kissoille sopeutumisajaksi. Toisinaan piilevät sairaudet saattavat nimittäin puhjeta esimerkiksi vasta kodinvaihtostressin yhteydessä eikä tarpeettomia riskejä kannata koskaan ottaa. Yhdistyksemme kissavastaavatkin saivat tästä taas yhden varoittavan esimerkin siitä, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, ja jatkossa tulemme varmasti taas entistä tarkemmin pohtimaan sitä, missä tilanteissa toteutamme eri paikoista lähtöisin olevien hoitolaisten yhdistämistä - tapauskohtaisesti kuitenkin aina kissojen parasta ajatellen. Toivon mukaan niin Kiljukaula kuin pienemmät hoitolaisetkin ovat pian taas oireettomia ja huolettomia kissanpentuja.
Voit auttaa meitä pitämään huolta näistäkin pennuista osallistumassa Kissakesä-keräykseen, keräystilinumero FI09 5780 3820 0828 72, viite 5212.
(Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa 2020/2012/3764 ajalle 8.1.2013-31.12.2014 koko maahan Ahvenanmaata lukuunottamatta.)
Pieni Kiljukaula, Kille, Kilju-Kalle (rakkaalla lapsella on monta nimeä) oli asustellut elämänsä alun ulkosalla. Vanhasta maatalosta oli lopetettu lypsykarjan pito ja lakattu ruokkimasta kissoja. Kissat olivat vaellelleet läheisille kesämökeille ja lisääntyneet vapaasti keskenään, vaikka maatalon isäntä oli vastasyntyneitä pentuja löytäessään ne lopettanutkin. Kiljukaulan emo oli jemmannut pentunsa niin hyvin, että niiden ilmaantuessa näkösälle ne olivat jo niin isoja, ettei niitä lain mukaan saa enää itse lopettaa. Kissapopulaatiota on loukuttamalla yritetty saada vähennettyä, mutta jokunen leikkaamaton naaras on kuitenkin jäänyt jäljelle ja sehän tietää ajan mittaan tietenkin kissanpentuja... Kiljukaula oli hoitoon tullessaan tulta ja tappuraa koko painonsa edestä, se kun ei ollut saanut olla ihmisen kanssa kovin läheisissä tekemisissä.
Kiljukaula pääsi Juvalla ensin yhteistyöeläinlääkärimme huomaan, jossa se huuuuusi häkissään yksin ja hämillään. Kuitenkin jo muutamassa päivässä pikkukissan tulinen luonne alkoi hellittää ja Kille alkoi oppia nauttimaan sylissä köllöttelystä ja rapsutuksista. Ruokakin maistui mutta huuto jatkui. Pienen kissan ei ole hyvä olla yksin vaan parasta olisi sosiaalistua kissaseurassa, joten tuumasimme josko siirtäisimme Kiljukaulan hoitopaikkaan, jossa oli jo toisesta paikasta Juvalta tulleita pentuja. Kyyti järjestyi ja Kille saapui ensin viikonlopuksi kissavastaavamme luokse, jossa se sai tarvittavat matokuurit loppuun ennen kuin se voisi siirtyä muiden pentujen joukkoon. Ruoka ei meinannut Killelle maistua, mutta ajattelimme sen johtuvan seuranpuutteesta ja loishäädöstä, se kun voi usein aiheuttaa matoiselle kissalle huonovointisuutta ja ruokahaluttomuutta.
Niinpä sitten koitti tiistai ja Killen kuurit olivat ohitse ja se muutti hoitohuoneeseeni, aluksi omaan häkkiin muiden nähtäväksi. Ensimmäisen yön huoneesta kuului Kiljukaulan huuto: mauuuu, mauuuuu! Seuraavana päivänä ehdin ottaa Killen kunnolla tutkittavaksi. Olin jo seuraillut sitä sen verran, että tuntui ettei sillä ole kaikki ihan kunnossa, ruokaakaan se ei meinannut haluta niellä ollenkaan. Leuka tuntui normaalilta eikä Kille aristellut kopelointia ollenkaan ja seuraavaksi kurkkasin suuhun. Herranjumala ja kauhistus sentään! Kieli näytti siltä kuin se olisi juustohöylällä kuorittu! Ei ihme ettei ruoka maistunut...
En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja mietin voiko tällainen johtua jostain traumasta. Suu oli muutoin siisti, ikenissä ei punotusta eikä limakalvoilla rakkuloita tai pennulla mitään flunssaoireita, joten en suoraan osannut epäillä mitään virustakaan. Laitoin kuvan heti arvioitavaksi kahdelle eläinlääkärille ja sain pian vastauksen kissoihin erikoistuneelta lääkäriltä: "Tämä on calici, eristä heti kaikista muista".
Calici aiheuttaa kissoille ylempien hengitysteiden infektioita. On arvioitu että suurin osa kissoista kantaa yleisimpiä kissaflunssia, calici- tai herpesvirusta, useimmiten omistajan tietämättä. Ne tarttuvat helposti ja niiden esiintyvyys kissoilla on hyvin yleinen. Kissaflunssat kuuluvat normaaliin rokotusohjelmaan, mutta rokotuskaan ei anna niille täydellistä suojaa sillä viruskantoja etenkin calicissa on useita. Hoitopaikoissamme pidetään yllä asianmukaista karanteenia ja pyritään ottamaan tautiriskit mahdollisimman hyvin huomioon, mutta toisinaan kompromisseja joutuu kuitenkin tekemään, kun hoitoon tulee vaikkapa yksinäinen pieni kissanpentu, jolle seura tekisi hyvää. Sen riskin olimme ottaneet nytkin Kiljukaulan tapauksessa.
Diagnoosiarvion saatuani pistin siis töpinäksi ja siirsin Kiljukaulan häkkeineen ikkunalliseen kylpyhuoneeseeni, laitoin hoitohuoneesta kaikki tekstiilit pesuun ja desinfioin pinnat. Jospa viheliäinen virus ei olisi vielä ehtinyt tartuttaa viittä muuta hoidossani olevaa pentua... Kiljukaula parka, suu vaikutti niin kipeältä ja näytti niin pahalta, että tuhersin sen kanssa jo itkuakin ja pelkäsin tuleeko se seuraavalle päivälle sovitulta eläinlääkärireissulta enää takaisin. Illan viimeisen ruiskuruokinnan jälkeen pieni kissa käpertyi nukkumaan häkkiinsä.
Kille sai aamulla kyydin eläinlääkäriasemalle, jossa sitä katsottaisiin kun lääkärin aikataulut antavat myöten. Eikä arvio tilanteesta ollutkaan niin musertava - muutama samanlainen tapaus on kuulemma hoidettu aikaisemminkin kuntoon. Kille sai antibiootin ja nesteytystä ja paljon toivoa, että kyllä se siitä vielä tokenee! Ruoka piti antaa ruiskulla, koska se ei muuten maistunut, ja koska kipeä kieli sai Kiljukaulan kuolaamaan jo muutenkin, ruokailuhetket olivat melkoista sottapyttyjen puuhaa. Mutta hyvällä tukihoidolla mentiin ja ihan muutaman päivän sisällä antibiootin vaikutuksen alkoi huomata: kuolaaminen väheni koko ajan ja ruokakin alkoi taas maistua ihan oma-aloitteisesti. Jee!
Onneksi yksi toipilas alkoi voida jo paremmin, sillä viikonlopun aikaan alkoivatkin sitten oireilla toiset viisi pikkukissaa, joiden seurassa Kiljukaula oli siis ehtinyt olla noin vuorokauden verran ja vielä lähinnä omassa häkissään. Pennut olivat saaneet vasta ensimmäisen rokotuksensa eli niillä ei ollut vielä suojaa tauteja vastaan, flunssarokotus vaatii vielä tehosteen 3-4 viikon kuluttua. Vaikka kontakti oli ollut hyvin lyhyt ja vähäinen, silti tartunta oli tapahtunut. Lähestulkoon kaikille nousi kova kuume ja ruokahalu katosi osalta kokonaan. On surkeaa katsella miten ennen energiaa täynnä oleva, ovelle vastaan juossut ja olkapäälle kivunnut pentu jaksaa hädin tuskin nostaa päätään, kun huomaa minun tulevan huoneeseen. Nyt on hoitohuoneessa siis sairastupa ja kaikille aloitettiin heti oireiden mukainen lääkitys: antibiootti, kipulääke, silmätipat sekä tukihoitona ruiskuruokinta sekä ihonalainen nesteytys. Onneksi hoito saatiin aloitettua hetimiten, jotta saadaan paraneminen pian käyntiin. Sitä odotellessa hoitopaikassa kuluu lääkkeitä, ruiskuja, neuloja, toipilasruokaa ja paljon aikaa pienen sairastuvan hoitamiseen.
***
Voit auttaa meitä pitämään huolta näistäkin pennuista osallistumassa Kissakesä-keräykseen, keräystilinumero FI09 5780 3820 0828 72, viite 5212.
(Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa 2020/2012/3764 ajalle 8.1.2013-31.12.2014 koko maahan Ahvenanmaata lukuunottamatta.)
Meillähän on Nilsson calici-kissa ja missä vaiheessa sen on saanut, ei tiedetä.
VastaaPoistaOnneksi virus on hoidettavissa lääkkeillä eikä ole aktivoitunut sitten meille muuton jälkeen. Mä rokotututan kyllä kaikki kissat säntillisesti vuosittain, koska vaikka Nilsson ei sairastuisi niin virus voi silti todellakin levitä. Calici-kissan kanssa voi siis hyvin olla muitakin kissoja kotona ;)
Tossa linkki meidän tarinaan, jos jotakuta kiinnostaa :)
http://triomiumau.blogspot.fi/2012/10/kalikikalimerosmykonoplasmados-sairastus.html
Joo nämä flunssaviruksethan on niin yleisiä että varmasti monessa kissataloudessa on niitä ihan tietämättäkin. Etenkin aikuisella, rokotetulla kissalla jolla on normaali vastustuskyky, on hyvin paljon pienempi riski sairastua kuin näillä epäonnisilla pennuilla... Meillä on viidestä omasta yhdeltä otettu flunssatestit samalla kun oli astmaepäilyä ja sieltä löytyikin mykoplasma. Jollain on ihan taatusti herpes ja/tai calicikin, mutta se ei ole meille toistaiseksi aiheuttanut mitään vaivaa :)
VastaaPoista