torstai 16. lokakuuta 2014

Kummikissaperhe Runo & Virke

Tämä pieni perhe, emo Runo ja sen ainoa pentu Virke, siirtyivät pääkaupunkiseudulle yhdistyksen hoitopaikkaan Satakunnasta. Pennusta meillä oli etukäteen tieto, että siinä on luultavasti jotain vialla, se kun kuulemma tärisi kummallisesti. Päätimme, että pennun tila tulee selvittää, jos se olisi kovin sairas niin viimeinen matka on parempi palvelus, kuin mahdolliset pitkittyneet kivut, mikäli pennun tila olisi niin huono.





Molemmat pääsivät nopeasti tarkastukseen, kun saimme meille vapaaehtoistyötä tehneen eläinlääkärin kotikäynnille. Runo-emolta löytynyt vika oli sen katkenneessa hännässä. Luultavasti vanhan trauman takia katkenneen hännän päästä pilkisti siististi nikama. Vaikka töpö oli sinänsä siistin näköinen, se luultavasti tulee vaatimaan amputoinnin ja uudelleensulkemisen, sillä luun jättäminen paljaaksi olisi riski. Runo antoi käsitellä itseään kiltisti ja se on pitänyt pennustaan ensiluokkaisesti huolta. 



Virkkeen suhteen diagnoosia oli vaikeampi tehdä. Pennulla on lievää epävakautta liikkeissään ja paikalla ollessaan pään huojumista. Se on kuitenkin reipas ja virkeä. Kyseessä voisi olla esimerkiksi sisäkorvan tulehdus, mutta pentu ei vaikuta siltä, että sillä olisi kipuja tai sen tila haittaisi sitä yhtään. Oireet vaikuttaisivat neurologiselta häiriöltä ja tällä hetkellä Virkkeellä epäillään pikkuaivojen kehityshäiriötä (cerebellar hypoplasia). Molemmat saivat kotikäynnillä ensimmäisen rokotuksensa, kun matokuurikin oli jo ennen siirtymistä ehditty antaa.

Korvista sekä emolta että pennulta paljastui korvapunkki, korvat puhdistettiin ja molemmat saivat punkkiin lääkityksen. Runo antoi puhdistaa korvansa nätisti, vaikka alkuun epäilikin, mitä tässä oikein ollaankaan tekemässä. Virke ei olisi malttanut pysyä millään paikallaan ja pikku vilpertin hoitaminen olikin hieman haasteellisempaa, sillä menojalkaa olisi vipattanut koko ajan. 




Tälle ihanalle pienelle perheelle on nyt varattu aika kissoihin erikoistuneelle lääkärille, jolta toivon mukaan saadaan Virkkeen tilalle niin varma diagnoosi, kuin tällaisessa tapauksessa on mahdollista ja Runon häntä tulee tarkistettua ja leikkauksen tarve arvioitua. Molempien hoitoon tulee menemään huomattavasti paljon enemmän kuluja, kuin kotihoitopaikoissamme yleensä menee, pyytämämme kulukorvaus ei tule kattamaan näidenkään hoidosta kuin murto-osan. Haluamme kuitenkin hoitaa tämän ihanan pikku perheen kuntoon ja antaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. 



Runosta ja Virkkeestä tuli siis yhdistyksen kummikissoja, joiden hoitoon keräämme varoja ja tulemme seuraamaan näiden kahden taipaletta jatkossa. Lääkäriaika on varattu heti ensi viikon alkuun, joten lisää kaksikosta ja etenkin Virkkeen eriskummallisesta tilasta tiedämme toivottavasti silloin. Voit auttaa meitä hoitamaan nämä kaksi kuntoon osallistumalla tavanomaista suurempiin eläinlääkärikuluihin.


Auta tätä kissakaksikkoa osallistumalla kummikissakeräykseen: FI09 5780 3820 0828 72 
viitenumero: 5089
Kiitos avustasi!



Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa POL-2014-10502 ajalle 1.1.2015-31.12.2016 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

5 kommenttia:

  1. Virke kuulostaa mun vanhempien edesmenneeltä koiralta. Sillä oli ihan samantyyppistä oireilua koko ikänsä. Kävelemäänkin oppi paljon myöhemmin kuin sisarensa. 9 vuotta se kuitenkin eli ihan normaalia, joskin välillä vähän huojuvaa, elämää :) epäilynä oli synnytyksessä aiheutunut hapenpuute ja sen aiheuttamat vauriot. Ei tosiaan sen elämää haitannut mitenkään ja ihan normaalia koiran elämää vietti :)

    -Kati

    VastaaPoista
  2. Lahjoitus tehty, kaikkea hyvää Runolle ja Virkkeelle!

    VastaaPoista
  3. Myös kummikissa Urkki lähetti tervehdyksensä ja lahjoituksen Virkkeelle ja Runolle :-)

    VastaaPoista
  4. Urkki-muruselle kovasti terkkuja! Ja suuri kiitos lahjoituksista <3 Runosta ja Virkkeestä tulossa päivitystä ihan just, aivan ihana kaksikko joka hurmaa kaikki tapaamansa ihmiset :)

    VastaaPoista