perjantai 30. toukokuuta 2014

Koiravaraajien tapaaminen ja koirien terassikauden avajaiset

Sunnuntaina 25.5. koiravaraajien autonnokat suuntasivat kohti Somerniemeä, jossa koiravaraajat olivat sopineet tapaamisesta. Heti alkuun melko tavanomaiseen tapaan availtiin auton peräkontteja ja tavaroita vaihdettiin. Osa lahjoituksista matkaa kohti Tallinnaa ja kolme kissanpentua vaihtoi kuljetuskalustoa pääkaupunkiseutua kohti.
Tapaamisessa vaihdoimme kuulumisia ja tutustuimme kahteen koiranpentuun, jotka odottavat omaa kotia löytyväksi. Minta-koira etsii kotia Rekku Rescuen sivuilla. Mintaa on hoitokodissa hoidettu sen jalasta löytyneen nestepatin takia. Mintan kaverina hoitokodissa oli venäläinen poikapentu, joka myös valloitti sydämiä partanaamallaan. Koirat halusivat tutustua kovasti boksissa oleviin kissanpentuihin, joita ystävällisen ihmettelevästi nuuskuttelivat ja makoilivat boksin edustalla, kunnes jatkoivat leikkejään ulkona.
Maanantaina 26.5. hotelli Marina Placassa Turussa järjestettiin ensimmäistä kertaa koiraterassin avajaiset. Ahkerat Rekku-naiset Anne, Heidi ja Katarina olivat edustamassa Rekkuja ja jakamassa tietoa toiminnasta.
Paikalla oli kymmenittäin koiria ja paljon ihmisiä. Myös Rekku-koira Siiri vieraili paikalla, mutta väkijoukkoa ja koirapaljoutta oli sen verran runsaasti, että Siiri piti mieluisempana vaihtoehtona mennä autoon odottamaan.
Tapahtumassa koirille oli tarjolla omia vesidrinkkejä ja koiran sai ottaa mukaan terassille. Koiranomistajat näyttivät tykkäävän tapahtumasta, jossa eläinsuojelutietouden lisäksi sai kuvauttaa koiransa.



maanantai 26. toukokuuta 2014

Karvaista kauneutta eli Match show Tuulosessa 17.5.2014

Omalta osaltani match show:hun eli mätsäreihin valmistautuminen alkoi jo huhtikuussa, kun rekkuaktiivi ja mätsäreitä järjestävä Paula kyseli meikäläistä tuomariksi. Koska kokemusta tuosta roolista on jo muutaman kerran verran tarttunut, suostuin pyyntöön mukisematta. Kun vielä sain tuomaroitavaksi isot pennut, olin enemmän kuin tyytyväinen. Paljon pentuenergiaa!

Lähempänä tapahtumaa Pirkanmaan ja Hämeenlinnan välistä yhteistyötä harrastettiin lisää, kun arvostelulomakkeet ja ilmoittautumiskaavakkeet piti laittaa kuntoon sekä hioa vielä pieniä yksityiskohtia.

Kuten aina tällaisissa tapahtumissa, apukäsiä ei ole koskaan liikaa ja hommia riittää kaikille. PK-seudun poppoota saapui avuksi etelästä ja minä, sekä aktiivimme Kukkis, täältä Pirkanmaalta.

Mätsäripäivä näytti kauniilta jo aamusta asti. Vihreäksi puhjennutta luontoa ihaillessa matka Nokialta Tuuloseen sujui nopsaan. Saapuessamme kauppakeskus Tuuloseen paikalla olikin jo melkoinen kuhina: kehiä valmiiksi, myyntipöytä kuntoon, Miraclen kynsistudio asemissa, ilmoittautumispöytä check!
Katri ja Jaana Rekkujen myyntipöydän takana.

Sinne ilmoittautumispöydän taakse sitten Kukkiksen kanssa päädyimme ja heti kellon lyödessä kymmenen, alkoi mukava kuhina. Ilahduttavaa oli nähdä myös nuorempia (ihmis)osallistujia. :)

Sitten olikin kehien vuoro. Isoja pentuja oli kisaamaan ilmoittautunut mukava määrä, joten hommaa piisasi. Kehäsihteerinäni toimi yhdistyksemme pj. Katja, joka kynä sauhuten kirjoitti arvostelulomakkeita meikäläisen sanelujen saattamana.
Katja sihteerinä ja Hämy tuomaroimassa.
Mätsäreissä on komea ulkonäkö toki hieno juttu, mutta itselleni merkkaa eniten koiran ja ohjaajan yhteistyö sekä hyvä fiilis. Onneksi tämä toteutui kaikkien osallistujien kohdalla.

Kuten jo yllä mainitsin, on pentujen kehiä hauska tuomaroida. Siellä näkee niin monenlaista persoonaa. Ovat ne intoa täynnä olevat pomppijat, tuomarin naaman märäksi pussaavat ihanuudet, hienosti jo esiintymään treenatut karvakaverit ja ne, jotka ihmettelevät ehkä hiukan arastellenkin tätä kaikkea.

Mätsärimeininkiä.
Kuten aina, vaikea valinta on kuitenkin tehtävä ja mielestäni parhaat koirat omistajineen laitettava järjestykseen. Toisissa pareissa tasoero oli selvempi kuin toisissa, mutta helppoa se ei silti koskaan ole.
Palkittavat kuitenkin löytyivät ja sinisen nauhan saaneista voiton vei Nata-koira, punaisista taas ykköspalkinnon pokasi Elmeri.

Oman kehäni ollessa käynnissä, kisattiin myös pienten pentujen kehä naapurissa. Siellä voittoon sinissä pääsi Dara ja punaisissa Mini. :)

Pentujen kehän jälkeen ehdin kierrellä katselemassa aikuisten kehiä. Tohinaa riitti niin isojen, kuin pientenkin puolella ja rotukirjo oli ihailtava.Tapahtuman juontaneen Riitta Väisäsenkin kanssa ennätin vaihtaa ajatuksia.
Pienistä aikuisista BIS-kehään jatkoivat sinisen nauhan saanut Karkki ja punaisten puolelta Romeo.
Isommista taas menestyksekkäimmät olivat sinisten Moona ja punaisten Kasse.

Lea Geselle tuomaroimassa.
Tuomarin hommat jatkuivat vielä Best in show, eli BIS-kehän merkeissä. Nyt pitäisi valita se kaikkein paras parhaista. Onneksi tätä päätöstä ei tarvinnut tehdä yksin, vaan muiden kehien tuomarit (Jaana-Maarit Pekkala ja Lea Geselle) liittyivät seuraani. Pitkästä päivästä huolimatta koirat jaksoivat esiintyä esittäjiensä kannustamina hienosti. Yksi toisensa jälkeen väki väheni, kunnes jäljelle jäivät ne tämän mätsärin tähdet:
kolmanneksi sijottui Nata, toiseksi tuli Mini ja koko kisan voitti komeaakin komeampi Kasse!
Päivän voittajat palkintoineen.

Voittajan selvittyä oli aikaa hiukan huokaista, kunnes alkoivat loppujärjestelyt. Pitihän parkkihalli saada taas näyttämään parkkihallilta. :) Yhdessä tekien tämäkin sujui onneksi nopsaan, ja ansaittu ruokahetki sai alkaa ennen yhdistyksen kevätkokousta.

Kotia etsivä Bobby oli edustamassa mätsäreissä "Olen koditon" -takki päällänsä.
Lopuksi tahdon vielä kiittää kaikkia hyvän asian puolesta "mätsänneitä"! Joskus taas uudestaan!
Erityisen lämmin kiitos Tuuloksen Mustille ja Mirrille avusta ja sponsoroinnista sekä Peten Koiratarvikkeelle palkinnoista!

Päivän yhtenä ohjelmanumerona oli koiratanssiesitys!


perjantai 23. toukokuuta 2014

Sunnuntain maaseutumatkailua

Olimme saaneet avunpyynnön Etelä-Savosta paikalliselta eläinlääkäriltä, hoitopaikkaa vailla olisi 11 kissanpentua emoineen. Kyytiä ei muutoin tuntunut järjestyvän piakkoin, joten rekkuleidit päättivät lähteä tien päälle ja suunnata auton Helsingistä kohti Juvaa. Takakonttiin pakattiin kasa kuljetuslaatikoita ja pari kassillista kissanruokaa viemisiksi paikkaamme. Sää suosi meitä, kun lähdimme aurinkoisena sunnuntaiaamuna liikkeelle ja mobiilimme kiiti määränpäähänsä iloisen pulinan säestämänä.

Emuli ja Miisu sekä 11 pientä kissanpoikaa

Tapasimme Juvalla ensin yhteistyöeläinlääkärimme ja lähdimme ajelemaan peräkanaa kohti vanhaa maalaistaloa, josta kissat hakisimme. Vierailustamme oli sovittu etukäteen, ja talon vanha emäntä mielellään luovutti kissanpennut pääkaupunkiseudun kasvateiksi. Emot on määrä palauttaa leikattuina omalle tilalleen, ettei kissamäärä enää entisestään kasvaisi. Tuvassa makoili pahvilaatikossa kaksi emoa valtavan pentukasan kanssa ja tuntui että loputon määrä nappisilmiä tarkasteli meitä!


Kissojen siirtäminen kuljetuskoppaan sujui hyvin kunnes sivummalla ollut, arempi kolmas emo päätti että on parasta livetä paikalta, piilopaikka vaihtui sitä mukaa kun yritimme mennä kissan perässä. Tuvassa tuli pyllisteltyä ja ryömittyä kolmen naisen voimin, pihalta löytyi sitten avuksi haavi ja rauhallisella asenteella saatiin mammakissa lopulta pentujensa seuraan koppaan. Kaikki kissat näyttivät olevan onneksi kohtuullisen hyvässä kunnossa ja mieltä huojensi, että kaikilla pennuilla on kotimatkallekin oma maitobaari mukana. Kyllä äidit vaan on käteviä. Tilalle jäi vielä muutama leikkaamaton kissa, mutta päättäväinen eläinlääkäri ja viisas emäntä takaavat, että viimeisetkin vapaana lisääntyneet kissat saadaan näiden pentujen jälkeen leikattua. Piilopaikkoja pihalla riitti, joten onneksi hakemamme kissat oli saatu sisälle - jossakin kuulemma saattoi vielä piileskellä emo pentuineen, ja mikäli se löytyy, järjestetään niillekin tarvittava hoito.


Monella syrjäseuduilla asuvalla vanhalla ihmisellä ongelmana on esimerkiksi yksinkertaisesti kyydin puute, kissoja tai muita lemmikkieläimiä ei ole itsellä mahdollisuutta kyyditä eläinlääkärin vastaanotolle. Monessa paikkaa apu jää varmasti saamatta, toisinaan onneksi avuntarve kiirii avuliaiden ihmisten korviin. Mikäli kuka tahansa sukulainen, naapuri tai tuttava tällaisia tapauksia tietää, toivon mukaan vanhalta ihmiseltä muistetaan joskus kysyä saisiko olla avuksi.


Yhdistyksemme on tällaisissa tilanteissa ollut myös taloudellisena apuna, syntyvyyden rajoittaminen on kuitenkin järkevää ennen kuin käsissä on valtavan kokoinen ongelma - kissat saavat muutamissa vuosissa jo aikaan ison populaation. Leikkauskampanjasta Juvan suunnalla ehdittiin jo turista ja tehdä alustavia suunnitelmia, seuraava rekkujen leikkauskampanjahan on Hämeenlinnassa 8. kesäkuuta, siitä voi lukea nettisivuiltamme lisää.


Kaupungin kasvateille reissu oli oikeaa maaseutumatkailua, pihalla moikattiin myös lampaita, katseltiin auringossa kelliviä kissoja ja autosta ihasteltiin peltomaisemia. Kotimatka meni aromaattisissa merkeissä, hajusta tunnisti kun jossain kuljetuslaatikoista tuhnuteltiin.. Jutustelu kävi välillä myös kuumana, bokseista kuului "kurrrrr, miip, nau, mjau". Pientä hengähdys- ja tuuletustaukoa täytyi välissä kyllä pitää, olihan matkaakin takaisin 300 kilometrin verran.



Matkalla kohti hoitopaikkaa.
Perille päästyä rekkunaisten tehotiimi laittoi kissaporukalle hoitohuoneen kuntoon alta aikayksikön, siinä ei kauaa nokka tuhissut kun neljä naista hyöri imurin, mopin ja desinfiointiaineen kanssa. Suuri osa kotihoitajan "työstä" onkin siivoamista, joten hoitopaikassa tämä urakka on vasta alussa.


Kaikki pennut pääsivät punnituksen kautta notkuvien ruokalautasten ääreen ja ihan pienimmillekin sapuska kyllä maistui! Tässä vaiheessa henkilökunta huokaisi helpotuksesta, kaikki osaavat hienosti syödä jo itse. Toivon mukaan painot nousevat tasaisesti ja pikkuiset ovat helppoja hoitaa. Yksi emoista, mustavalkoinen Miisu oli jo pikkuisille melkein kaiken mahdollisen energiansa jo antanutkin, imettäminen oli saanut kissaparan todella laihaan kuntoon. Toisella emolla havaitsimme kaulassa karvattoman läntin ja ilmeisesti puremajäljen, toivotaan että haavan päivittäinen puhdistaminen pitää tulehduksen loitolla. Kaunis kilppariemo Emuli vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Pentujen lisäksi Miisu muuten huolehti ihanasti myös kaveristaan Emulista, siinä taitaa olla oikea supermamma.

Päivän päätteeksi kotihoitopaikassa tuhisi iso kasa pieniä ja isompia kissoja massut pullollaan, 14 kissaa olivat asettuneet taloksi. Jäämme jännittämään nouseeko pienten paino, miten voivat emot ja meneekö kaikki hyvin - kissapentueen kasvattaminen ei välttämättä ole helppoa puuhaa - mutta päällimmäisenä mieleen jäävät emojen huolehtivat katseet, pienet nallenkorvat ja antennihännät, höpönassut, vadelmatassut.. kukapa ei rakastaisi pieniä kissanpentuja!


Masut täynnä on mukavampi nukahtaa.


Ps. näiden kisujen elämää hoitokodissa pääset katsomaan livenä täältä.






keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kun hoitolaisiin rakastuu, puhukaa mulle järkeä

Elviira, ensimmäinen kissahoitolainen
Otsikko on suora lainaus eräästä kotihoitajamme keskustelun avauksesta foorumilla ja se sopii ihan itseenikin. Kotihoitajan työ on raskasta,  mutta myös niin palkitsevaa. Kotihoitajat ovat yksi yhdistyksen arvokkaimmista voimavaroista.

Perheessämme on vuosien aikana ollut monia koiria sekä kissoja hoidossa ja jokainen niistä on jättänyt tassunjälkensä sydämeen. Koirat ovat osa perhettämme asuen omassa laumassamme, kissat joudumme eristämään omaan huoneeseensa ja ne lähtevät nopealla aikataululla eteenpäin.

Paukku
Yksi kissa on ylitse muiden, nimittäin Paukku. Hän tuli tänne Suvin ja Piiparisen kanssa ja Paukku oli niin viimeisillään tiineenä, että hänen viisi pentuaan syntyi meillä. Viisi kaunista pentua, neljä mustavalkoista ja yksi harmaa. Muutaman päivän kuluttua Paukun pentulauma lisääntyi vielä kolmella orpopennulla, jotka hän hoisi kunnialla maailmalle.


Koiria on ollut pennunriiviöistä aikuisiin ja vaikka monista on tullut rakas, yksi on jäänyt omaksi, Namibia. Nami tuli jouluksi 2011 kotihoitoon, mutta kyllä hän sellainen joululahja koko perheelle oli, että kukaan muu ei tiennyt ennen seuraava vuotta, että Namibiasta tulisi ikuisuushoitolainen. Minä pikkuhiljaa aloin perhettä valmistelemaan siihen, että meillä olisi pennun kokoinen aukko koiralaumassa ja Namibia täyttäisi juuri sen. Niinpä Nami on siitä lähtien olemassaolollaan ilostuttanut elämäämme.

Hugo ja Pirre
Ennen Namibiaa meillä kävi Hugo, eli tuttujen kesken Hugetsu. Hugo tuli nyt jo lakkautetulta Virumaan tarhalta syksyllä 2010. Hänen oletettiin olevan hyvinkin lyhytaikainen hoitolainen, koska hän oli niin upea koirapoika, mutta toisin kävi. Hugolle ei sitä oikeaa kotia meinannut mitenkään löytyä. Hugossa oli luonnetta vaikka muille jakaa. Hänet oli löydetty aikoinaan hyvin nälkiintyneenä ja sen takia hän meilläkin toisinaan varasti ruokaa. Eräänä kertana kotiin tullessamme mannaryynit olivat keskellä sänkyä, ilmeisesti Hugo oli ajatellut keitellä puuroa. Pahanlainen, kun keskeytimme hänen puuronkeittonsa. Joulukinkku oli pieni pala purtavaksi, kun se jäi hetkeksi aikaa pöydälle vartioimatta. Hugolla oli yksi ”kiva” tapa, hän kiipeili mielellään keittiön pöydälle, mitä lie sieltä aina hakenut. Pari kertaa kotiin tullessamme poika seisoi hyvinkin syyttömänä pöydällä ja odotteli, että hänet nostetaan alas. Hugo on pitkäaikaisin hoitolaisemme. Hän oli meillä kuusi kuukautta, kunnes se ilon päivä koitti, että hänelle löytyi oma koti. Yhä edelleen Hugo kuuluu elämäämme, sillä hän on Namibian kummisetä.

Pennuista on jäänyt mieleeni Fakta Homma; Pirre & Hansu oli Fakta Homman ensimmäinen  pari. Suomalaiset pennut, jotka tulivat isosta sisarusparvesta noin neljä-viisiviikkoisina meille. Sen nyt arvata saattaa, että siinä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Molemmat pennut saivat hyvät kodit, mitä
Heka ja Aulis
nyt Pirren uusi koti löytyi Raumalta. ;ikä kohtalo koiralle; joutui sopeutumaan jääkiekkojoukkue Lukon kannattajaksi! Heti Pirren ja Hansun jälkeen saapuikin Heka ja Aulis, hekin olivat kaksi suomalaista pentua isosta sisarrusparvesta. Kevät 2011 tuntui olevat suomalaisten pentujen aikaa. Heka ja Auliskin löysivät paikkansa maailmasta.

Vuosien aikana on muutamia koiria on käynyt kotihoidossa, toiset ovat viipyneet viikon toiset kuukauden, kaikista on muistoja. Joulua 2013 ennen tuli Viivi, suomalainen kodinvaihtaja. Omistajat halusivat luopua Viivistä, koska hän tuhosi kaiken irtaimiston, teki asiansa sisälle jne. jne., eli Viivissä ei ollut mitään hyvää. Kyllä minäkin ensin mietein, mihin sitä taas tuli suostuttua. Ensimmäisen kerran kun jätimme Viivin yksin hetkeksi omien koirien kanssa, tulimme kauhunsekaisin tuntein kotiin katsomaan, mikä täällä odottaa. Täällä odotti Yllätys, nimenomaan yllätys isolla Y:llä. Kaikki oli kunnossa, mitään ei ollut tuhottu, sisälle ei oltu tehty asioita. Ehkä täällä oli vähän ääntä korotettu, mutta se ei ketään haitannut, kun omakotitalossa asutaan.

Viivi vietti meillä joulun ja uudenvuoden kotia odotellen, kunnes hän sai sähköpostia Vili-koiralta sekä herra X:ltä. Aivan totta sähköpostia, koska meidän koirat ovat edellä aikaansa ja heillä on omat
sähköpostit sekä tassupuhelimet, miten he muutenkaan pitäisivät yhteyttä koirakavereihinsa. Sähköposti tuntui todella mukavalta ja sovimme treffit Vilin luokse Pohjois-Satakuntaan. Viivin ensimmäinen käynti sujui hyvin, vaikka hän ei heti jäänytkään Vilin kaveriksi. Isäntä tahtoi vielä miettimisaikaa, mikä on aina tarpeen isoja päätöksiä tehdessä. Koiran hankkiminen ei ole pikku juttu, se voi hyvässä tapauksessa olla elämänkumppanina seuraavat 15 vuotta. Sinne se Viivi sitten kuitenkin lähti ja hän on viestitellyt aina välillä tassupuhelimellaan ja kertonut kuulumisiaan, hyvin menee ja on käynyt koulutuksessa (mitä suuresti ihmetettelemme Namibian kanssa, kyllä Namibia opetti kaiken tarpeellisen).

Viivin jälkeen tuli suomalainen Reiska, joka yhä edelleen on kotia vailla. Reiska on naurava koira, aika epeli. Reiska taitaa tehdä ”Hugot”, kauan se kestää, mutta kun se koti löytyy niin se on maailman paras. Jossain vaiheessa mietittiin, että pidämme Reiskan itse, mutta anoppi allergisoituu Reiskaska joka kerta, kun käy meillä. Tulimme siihen tulokseen, että ehkä jatkamme koiralle kodin etsintää, kun se voi olla helpompaa kun anopille uuden ”kodin” etsintä. Sitäkin kyllä harkittiin.
Hugetsu


perjantai 16. toukokuuta 2014

Rekkujen vappuaatto Pehulassa

Rekut saivat kutsun esittelemään toimintaansa Kiikan vapputapahtumaan, jossa olisi myös hyväntekeväisyyshuutokauppa. Asian ”moottorina” toimi Jaana, joka on Rekkuja aina muutenkin mainostanut ja auttanut. Asian suunnittelu alkoi hyvissä ajoin huhtikuun alussa ja silloin aloimme Miran kanssa pohtia, mistä saisimme huutokaupattavaa tavaraa.

Kuten on ennenkin todettu, asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu. Mira joutui jättämään leikin sikseen ja itsekin Petrin kanssa oltiin kevätkiireiden keskellä. Vajaa viikko ennen vappua Jaana soitteli, että onko huutokaupattavat tavarat kasassa. No olihan ne?!

Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Huutokauppa-aamuna tavarat olivat paikan päällä lajiteltuna ja numeroituna. Tupperwarea, Iittalaa, Arabiaa, sekä hyvin, hyvin sekalaista lasitavaraa. Toivomuksena oli, että kaikki menisi kaupaksi ja varasto saataisiin tyhjäksi. Kun kevät koittaa, niin varastolle on toinen tarkoitus, se on varattu kissoja varten.
Eemeli arvanostossa

Päivä paistoi, tapahtuma alkoi: oli paloautoja, politiikan puhujia, makkaroita, lettuja ym. Tavattiin
toki tuttujakin, kun Hämy Eemelin kanssa Nokialta tuli käymään. Väkeä oli liikkeellä, mutta valitettavasti meidän "pöydän antimet" eivät kiinnostaneet oikein ketään. Onneksi paikalle saapui Anneli Helsingistä, silloin alkoi kauppa käymään. Anneli on armoton arpojen myyjä. Osta arpa, eurolla arpa, vitosella viisi kaikui joka puolella ja arpakauppa sujui. Väkeä tuli lisää ja tahti kiihtyi, kunnes tuli se H-hetki, eli huutokauppa alkoi.


Lavalle nostettiin turkulainen agrigaatti. Jäi kyllä loppujen lopuksi epäselväksi oliko se Jethro, vai eurolla myyty kuntopyörä. Minusta tuntuu, että ihmiset tulevat järjettömiksi huutokaupassa. Meinkin isäntä huusi soutuveneen, kun halvalla sai. Edellinen vene makasi mahallaan kolme vuotta pihassa ja kertaakaan se ei vesillä käynyt, kun ei ollut aikaa. Nyt huudettiin toinen, ei mitään järkeä. Itse huusin skootteria (aina niin tarpeellinen), ja käkikelloa, sellaisesta olen aina haaveillut. Onneksi huudot nousivat niin korkeisiin hintoihin, että en niitä saanut.

Huutokauppa oli todella mukavaa ajanvietettä ja Jethro oli hyvä meklari, halvalla meni hyvää tavaraa. Rekut saivat mainosta, koska moneen otteeseen mainittiin, että saamme osan tuotosta. Ainoastaan resiina jäi myymättä, sitäkin isäntä sitten harmitteli miksei hän huutanut sitä, no onneksi ei.


Summasummarum... Hyvän mielen lisäksi päivästä jäi käteen Jethron nimikirjoitukset lapsille, juttutuokio Jethron kanssa (hän on kyllä todella mukava), tapasimme Hämyn perheineen, Rekuille rahaa yli 400 euroa, vene ja lipasto. Eli kannattava päivä, ellei tuota venettä nyt ajatella.






tiistai 13. toukokuuta 2014

Miraclen kynsistudio PetExpossa

PetExpossa huhtikuussa oli menossa mukana myös Miraclen kynsistudio. Miracle on kynsiharrastaja ja kynsibloggari, joka lakkaa kynsiä vitosella Rekku Rescuen tapahtumissa. Sponsoreiden ansiosta tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan kodittomille eläimille. MiMax on tukenut kynsistudiota alusta asti ja lahjoittanut tuotteita kynsistudion käyttöön.

PetExpo-viikonloppu oli kovin kiireinen ja työntäyteinen, eipä allekirjoittanut juuri ehtinyt paikaltaan nousta ja istumalihakset olivatkin kovilla.

Lauantain saldo oli 22 lakatut kynnet ja sunnuntaina vielä 18. Yhteensä siis kahdessa päivässä lakattu 40 kynnet! Se kun vielä kerrotaan kynsien lukumäärällä niin 400 on aika hurja määrä. Kuvia löytyy Miraclen omasta blogista lauantaina ja sunnuntaina lakatuista kynsistä. Tässä pieni kuvakooste kynsistä:
Lakattavien joukossa oli julkkiskin ja Miracle oli tyytyväinen päästessään lakkaamaan myös hänen kyntensä. Luvan kanssa, Kana ja Miracle:




torstai 8. toukokuuta 2014

Toivon tarina

Toivo syntyi muutama vuosi sitten perheen toivottuna lemmikkinä. Toivo kasvoi ja komistui, kunnes tuli noin puolen vuoden ikään ja nuoren miehen ”halut” heräsivät. Toivo alkoi liikkumaan laajemmalla alueella ja nuoren miehen tavoin hän ei käynyt kotonaan joka päivä.
Alussa perhe kyseli Toivon perään, mutta kuullessaan Toivon tappelevan kylän muiden jätkien kanssa ja aiheuttaneen hankaluuksia, perhe ajatteli, että kulkekoon. Tässä vaiheessa Toivolla oli jo useita jälkeläisiä.

Aina, kun Toivo saapui kotiin niin tottahan toki hänet sisälle otettiin…

Aikaa kului, jälkeläiset lisääntyi ja Toivonkin jälkeläisiä oli pienessä kylässä arviolta kymmeniä. Toivo sai pahennusta aikaan kyläläisten silmissä. Toivon reviiri laajeni ja tappelut lisääntyivät. Toivo oli naarmuilla, korvat ja silmät revitty. Toivo voi todella huonosti.

Sitten tulee kaikkien odottama suuri päivä! Toivo on loukussa, kilometrien päässä kotoaan. Pahennusta herättänyt Toivo! Hän tarvitsi eläinlääkärin hoitoa, koska oli niin huonossa kunnossa. Menimme omistajien luokse sanomaan: "tässä on teidän kissanne, se tarvitsee hoitoa ja suosittelemme, että samalla leikkautatte sen". Saimme todella tylyn vastauksen: "emme tahdo Toivoa enää, viekää pois se. Meillä on jo uusi kissanpentu".

Toivon tarina päättyi surullisesti, tai ehkäpä Toivon kannalta onnellisesti. Hän pääsi paremmille hiirestysmaille. Hänen vammansa olivat niin pahat, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi lopettaa hänen kärsimyksensä.


 Kuvat eivät ole kyseisestä tapauksesta.



maanantai 5. toukokuuta 2014

Mitä haluat lukea Rekkublogista?

Blogissa järjestettiin äänestys, jossa sai valita eri vaihtoehdoista mieluisimmat aiheet blogin kirjoituksiin. Eniten ääniä sai yhdistyksen toiminnan arki. Tämä olikin juuri blogin aloittamisen taustalla, jotta lukijat pääsevät kurkkaamaan kulissien taakse. Tähän kuuluu niin kotihoitajat, eläinten eläinlääkärikäynnit, tapahtumat, varainkeruu. Aihe siis sisältää paljon ja näitä toteutetaan yhdistyksen aktiivien ja kotihoitajien toimesta. 



















Toiseksi eniten ääniä sai tarinat yhdistyksen eläimistä. Näitäkin voimme toteuttaa yhteistyössä kotihoitajien kanssa. Poissuljettu vaihtoehto ei ole myöskään julkaista tarinaa jostain jo kodinsaaneesta eläimestä. Tämä on juuri oikea paikka korostaa tiettyjä eläimiä, jotka ovat olleet mahdollisesti pitkään kotihoidossa tai jos takana on koskettava menneisyys tai loistava tulevaisuus. Yhdistyksen kotisivuilla on joka kuun alussa kaksi Tähtieläintä, jotka syystä tai toisesta halutaan nostaa esille kodittomien joukosta.

Otamme edelleen mielellään vastaan kommentteina ehdotuksia aiheista joista halutaan lukea lisää. Kiitos palautteestasi!