Kun viisi kissaa saapui hoitoon

Olen toiminut Rekku Rescuen kotihoitajana kohta kahden vuoden ajan. Hoitolaisia on tähän mennessä mukaan mahtunut yhteensä parikymmentä.

Pienen hoitolaistauon jälkeen palasin taas toiminnan pariin ja kissoja tulikin koko tauon edestä, nimittäin viisi kappaletta. Niiden omistaja sairastui, joten koko kööri tarvitsi pikaisesti uuden sijoituspaikan.

Viisikko saapui hoitopaikkaan. Ympäristö desinfioidaan höyrypuhdistimen avulla.

Määrä tuntui aluksi hiukan kauhistuttavalta, sillä hoitolaisia on tähän mennessä ollut korkeintaan kaksi aikuista. Kolme pentuakin tuntui melkein lastenleikiltä!

Pertsa, Harmi, Smoky, Susa ja Viivi-Justiina olivat kuitenkin niin kilttejä ja leppoisia, että pelko oli turhaa. Niistä oli huolehdittu hyvin, vaikka matokuurit ja kynsienhoidot tulivatkin aiemmin ulkoilleille kissoille tarpeeseen. Niitä on helppo käsitellä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys.

Pertsa ja Harmi

Viivi-Justiina ei juuri pitänyt lajitovereistaan, vaan se majoittautui keittiöön ja sähisi sekä murisi muille. Onneksi suloinen neiti sai kodin melkein saman tien nettisivuille päästyään, jolloin ilmapiiri rauhoittui kaikin puolin. Se pääsi kodin ainoaksi kissaksi nauttimaan vain ihmisten suosiosta.

Viivi-Justiina.

Toisen naaraskissan Susan tarina ei valitettavasti päättynyt yhtä onnellisesti. Sillä oli tasapainohäiriöitä ja se horjahteli eikä pitkä antibioottikuuri auttanut oletettuun välikorvantulehdukseen. Kasvaimen tai muun vakavamman sairauden riskiä pidettiin jo niin todennäköisenä, että tyttö katsottiin parhaaksi päästää juoksentelemaan sateenkaarisillalle. Vaikka muutama hoitolainen on tähän mennessä pitänyt jo lopettaa, on se hoitajallekin aina yhtä kova paikka, kun eläinlääkäri ojentaa tiskin takaa sen tyhjän kuljetuskopan.

Nyt ollaan poikien (Pertsa, Smoky ja Harmi) kanssa nelistään. Edellä mainittua lukuunottamatta kokemus on ollut hauska. Jokaisella kissalla on omat hassut luonteenpiirteensä ja niiden touhuille saa välillä nauraa maha kippurassa, varsinkin näiden velikultien!

Harmi

Suuremman kissamäärän omistamisen kulmakivinä pitäisin itse esimerkiksi sitä, että on varaa sekä kiinnostusta pitää ruokinnan laatu hyvänä. Kuten monet muutkin kissat, nämä oli edellisessä kodissa totutettu kaupan kuiva -ja märkäruokiin, missä ravintoarvot ja lihapitoisuudet eivät ole kovin kummoiset. Kissojen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tämä on tärkeää. Viisi kissaa syö loppujen lopuksi aika paljon! Myös ruuan määrien sääteleminen kissakohtaisesti voi olla haasteellista.

Susa

Lisäksi lauma tarvitsee aktiviteetteja, leluja ja leikittämistä. Vaikka niistä onkin toisilleen seuraa, on omistajalla vastuu pitää sisäkissa aktiivisena erilaisilla virikkeillä, oli kissoja sitten yksi tai viisi.

On myös hyvin tärkeää, että lauma tulee toimeen keskenään. Ylimääräiset jännitteet kissojen välillä saattavat altistaa monenlaisille käytöshäiriöille ja tuovat eläimille turhaa stressiä.

Smoky.

Tilaa on myös oltava melko reilusti tällaiselle laumalle temmellettäväksi sekä tietysti hiekkalaatikoille, joita on hyvä olla useampi. Imuria pitää myös käytellä hieman normaalia useammin. ;) Mikäli nämä asiat ovat kunnossa, useammasta kissasta on taatusti iloa pitkään puolin ja toisin!

Pienen Jurmun tarinaa

Pieni nimetön kissanpentu saapui hoitopaikkaan Hämeenlinnaan iltapäivällä 14.11.2015. Olin itse synttärijuhlissa, joten hoitolaisen vastaanoton hoiti apuun kerennyt tätini. Pieni puhkupallo pääsi alkueristykseen koirien kevythäkkiin, joka on helppo desinfioida madotusten yhteydessä ja on kesytysapuna korvaamaton. Juhlista kotiuduttuani oli vastassa melkoisen juron näköinen kaveri! Sähinä ja murina vaan kaikuivat raapimapuun pesästä ja vastassa oli naamasta arvilla oleva, hurja kissanpentu! Nimensä pieni tyttö saikin jurosta ulkonäöstään ja käytöksestään.

Ensikohtaaminen Jurmun kanssa.

Jurmu oli loukutettu emonsa ja siskonsa kanssa viikkoa aiemmin Rekkujen yhteistyökumppanin Kiikoisten löytöeläinpalvelun toimesta. Valitettavasti pentujen emo oli jo niin villiintynyt, että sitä ei enää pystytty auttamaan. Pennut olivat todella laihoja, ihmisiin tottumattomia sähikäisiä. Valitettavasti Jurmun sisko oli jo niin heikossa kunnossa, että se ei selvinnyt. Lämpimiä terveisiä pilvenreunalle pienelle enkelikissalle, joka saa siellä leikkiä emonsa ja muiden pienten hylättyjen eläinten kanssa.

Puntarilla.

Jurmulla oli kova tahto jo pienestä pitäen! Ikäarvio tälle tytölle oli noin 7 viikkoa. Pieni luurankokissa painoi hoitopaikkaan saapuessaan 655 g. Koko pienellä voimallaan se kyllä tarttui hoitajaa hampailla kädestä ja oli kovasti puolustuskannalla. Selkeästi siis ihmisiin tottumaton pieni kissanalku. Hiljalleen aloimme tutustumaan toisiimme paremmin. Jurmu oli syliteltävänä kaksi kertaa päivässä ja samalla käytiin puntarilla seuraamassa, että paino nousee hyvää vauhtia. Ja kyllähän se nousikin, ensimmäisen viikon aikana liki 300 g! Hiljalleen Jurmu alkoi myös ymmärtämään, että hoitotäti on ihan kiva tyyppi. Rapsutukset tuntuvat kivoilta ja lihaa tai märkäruokaa on koko ajan tyrkyllä! Pieni villilapsi ei lainkaan ymmärtänyt, että kuivaruoka olisi syötäväksi tarkoitettua. Noin viikon verran teimme tuttavuutta nahkahansikkaiden avulla mutta lopulta se lähestyvä käsi (jonka mukana tuli usein suurta herkkua, pakastekuivattua kanaa) oli jo ihan mukava asia. Hassu Jurmu lähestyi kättä innolla samaan aikaan sähisten!

Enää ei pelota!

Jurmu sai ensimmäisen rokotuksensa ja pääsi pois eristyksestä valloittamaan makuuhuoneen. Siitäkös riemu repesi ja Jurmu vain juoksi iloissaan ympäriinsä! Ensimmäinen viikko olikin mennyt lähinnä voimia keräten. Pienen harjoittelun jälkeen se oppi hyppäämään sänkyyn ja hepuleiden määrällä ei ollut mitään rajaa! Hoitotäti alkoi olla jo niin kiva, että voitiin tulla ovelle vastaan rapsuteltavaksi. Myös kainaloon oli mukava käpertyä hurjien leikkien päätteeksi. Tai ainakin johonkin mahdollisimman lähelle, missä vaan saa paljon rapsutuksia. Onneksi Jurmu saatiin näin pienenä kiinni, hieman vanhemman pennun kesytys olisi ollut jo moninkertainen urakka.

Pakastekuivattua kanaa!

Nyt Jurmu painaa jo yli kilon ja selkärangan sekä kylkiluiden ympärille on jo alkanut kerääntyä hieman massaa. Mikäli paino ehtii nousta tarpeeksi 12. päivän leikkaustapahtumaan mennessä, on vuorossa sterilaatio, tehosterokote sekä mikrosirutus! Sitten alammekin jo etsimään sitä ikiomaa kotia ihanalle Jurmulle.

Hulvaton Hulda

Hulvaton Hulda on pikkuinen tyttökissa, joka päätyi Rekku Rescuen hoitopaikkaan 13.8.2015. Huldalla on hieman surullinen tarina taustallaan. Sillä oli alunperin seitsemän sisarusta, mutta omistaja oli ampunut pennut. Jostain syystä Hulda oli säästetty ja sitä tarjottiin yhdistyksen yhteistyökumppanille. Hulda oli asunut jo kaksi kokonaista viikkoa loukussa ennen kuin siitä ilmoitettiin. Kissanpentujen lopettaminen ampumalla tai hukuttamalla on edelleen ikävän yleistä Suomessa.

Meille Hulda muutti oltuaan kuusi päivää odottamassa kuljetusta yhteistyökumppanin hoitopaikassa. Etukäteen olin kuullut, että hoitaja ei ollut uskaltanut siihen koskea, niin hurja pieni oli ollut vastassa! Eikä siinä, pienet naskalihampaat tuntuvat todella ikäviltä käteen iskeytyessään! Onneksi pikkutyttö oli jo rauhoittunut hyvin meille tullessaan, vaikka ilme olikin melko kauhistunut alkuun!

Hulda saapui hoitopaikkaan.

Sähinää Huldasta kyllä vielä irtosi ja käsi oli hurjan pelottava juttu! Päivän ajan Hulda oli saanut tutustua uuteen eristystilaansa ja illalla aloimme sitten tehdä tarkempaa tuttavuutta. Melko pian Hulda jo selvisi alkujärkytyksestä ja alkoi leikkiä uusilla leluillaan.

Uusi lelu kiinnostaa.

Sitten olikin aika testata, mitä pikkuneiti sanoo syliin joutuessaan! Olin jo miettinyt, pitäisikö varuiksi hakea nahkahanskat käteen, mutta päätin ensin kokeilla ilman. Ihan pienen pyristelyn jälkeen Hulda jo totesi, että ei se semmoinen kannata ja asettui ihmettelemään uutta tilannetta. Siinä sitten kun rapsuteltiin ja siliteltiin, yllättäen Hulda heittäytyikin kyljelleen syliin ja alkoi kehrätä! Meinasi siinä hoitajan suu loksahtaa auki!

Hulda ensimmäistä kertaa sylissä.

Täytyi ihan videokin tilanteesta ottaa, että muutkin uskoisivat!

Siitä sitten jatkoimme tutustumista. Leikittiin yhdessä, sitten rapsuteltiin, siliteltiin, syliteltiin, syötiin. Paljon siis positiivisia kokemuksia ihmisistä. Liha tuntui olevan tämänkin pikkukissan mieleen ja penturuuat tuppasivat jäämään kippoon. Nappuloihin ei olla koskettu lainkaan, mikä tietysti on ihan hyvä asia. Nappulat kun eivät ole kissalle kovin hyvä ruokintavaihtoehto. Lihan lisänä Hulda saa tietysti tarvittavat mineraalit ja vitamiinit.

Minä olen lihansyöjä!

Huiska oli alkuun ihan järkyttävän pelottava asia! Sitä mentiin silmät pyöreinä piiloon ja pakki lähti nopeasti päälle! Järkytyksen hälvettyä pääsi kuitenkin saalistusvaisto pintaan ja siitä se sitten lähti!

Vähän vielä jännittää.

Sen jälkeen Huldalla onkin vauhti päällä, kun huiskan ottaa esiin! Pieni huiskan heilautus ja neiti on kärppänä paikalla!

No eihän se niin pelottava juttu ollutkaan!

Hulda sai jo ensimmäisen rokotuksensakin, jotta ei tarvitse niin pelätä kissaruton takia. Sen kun voi ihminen tuoda jaloissaan sisälle. Hygieniasta pidetään kuitenkin hyvää huolta, kädet pestään ja desinfioidaan, sylissä on pyyhe, jonka päällä Hulda saa makoilla jne. Reippaasti Hulda antoi eläinlääkärinkin käsitellä itseään, vaikka matka sinne olikin hurjan jännä! Kyllä kääntyivät ihmisten päät, kun pikkukissa huusi kuljetusboxissa.

Joo, just siitä!

Huldan giardiahäätö saatiin päätökseen ja oli aika päästää neiti pois eristyksestä valloittamaan makuuhuonetta. Ja voi sitä riemua ja energianpurkausta, mikä siitä lähti! Useamman viikon häkkielämä alkoi jo näkyä räjähdysherkkänä energiapommina. Kokonaisen tunnin Hulda juoksi ympäriinsä, jahtasi huiskaa, tutki paikkoja ja vaikka mitä! Mietin jo, miten meidän tutustumisen kanssa käy, kun päästän sen vapaaksi. Mutta turhaan huolehdin! Hulda oli muuttunut ihanaksi pieneksi kehruukoneeksi, joka tulee jo itsekin hakemaan huomiota ja rapsutuksia.

Jatka vaan rapsutusta!

Seuraava huolenaihe oli, miten saisin nukuttua, kun on tällainen energiapommi samassa tilassa! Onneksi Huldan leikit ovat joko melko hiljaisia tai sitten sekin rauhoittuu yöksi. Tosin olen myös niin sikeäuninen, että en välttämättä heräisikään pieneen mekastukseen. Vasta kuuden aikaan olen herännyt Huldan aamuhepuliin, mutta onneksi saanut pian unen päästä kiinni uudestaan. Kello kun soi vasta seitsemältä. Siitä se riemu vasta repeääkin ja Huldan seuraava hepuli saa pörähtää käyntiin!

Pieni kainalokaveri.

Tällainen ihana pieni neiti on nykyään makkarissa vastassa ja odottamassa leikitystä ja rapsutuksia. Jonkin verran Huldalla alkaa esiintyä liian aikaisen vieroituksen aiheuttamaa häiriökäytöstä. Sisarusten ja emon pitäisi tämän ikäisille vielä opettaa, mikä on sopivaa ja mikä ei. Teemme kuitenkin kovasti yhdessä töitä, että Huldasta saadaan kasvatettua fiksusti käyttäytyvä kissa!

Vielä on Huldalla edessä sterilaatio sekä tehosterokotus ja sen jälkeen se saakin muuttaa omaan kotiin! Hulda sai myös niskaansa oman mikrosirun, joka rekisteröitiin Turvasiru.fi -palveluun.

Välillä maltetaan pysähtyä silityksille.

Rekku Rescue sekä yhdistyksen yhteistyökumppanit tekevät paljon loukutustyötä ja auttavat ihmisiä, joiden pihapiiriin on alkanut kerääntymään liikaa kissoja. 

Mikäli haluat auttaa meitä tekemään työtä kissojen ja muiden eläinten hyväksi, täältä löydät ohjeet: https://rekkurescue.com/tue-toimintaamme/tee-lahjoitus/

Hurja-Hertta

14.6. tulee jo vuosi siitä, kun Hurja-Hertta saapui yhdistyksen kotihoitopaikkaan! Hertta tuli hoitoon viiden pennun kanssa ja alun perin sen pitikin palautua kotiinsa pentujen hoidon jälkeen. Koti kuitenkin päätti lopulta luopua Hertasta kokonaan. Pentujen luovutusikä alkoi lähestyä heinäkuun lopussa ja Tuuri, Ventura, Pikku-Siili, Bliss ja Lycka saivatkin nopeasti omat kodit.

Hertan pentu Pikku-Siili.

Hertta oli itsekin vielä melko nuori pennut saadessaan. Se oli myös arka eikä ollut tainnut kunnolla tottua ihmisseuraan. Hertta jäikin vielä odottelemaan sitä hetkeä, että sen voisi hyvillä mielin luovuttaa uuteen kotiin. Maaliskuussa 2015 Hertta siirtyi
uuteen hoitopaikkaan ottamaan viimeiset harppaukset kesyyntymisessä. Hertalle oli kertynyt melko paljon ylipainoa, ja siitä tulikin kesytyksen lisäksi toinen projekti hoitajalle. Ylipaino on todella haitallista kissan terveydelle (mm. diabetes, nivelvaivat).

Hertan ensimmäisiä päiviä uudessa hoitopaikassa.

Hertalle otti muutto melko koville. Sitä jännitti uusi ympäristö todella paljon, eikä edes ruoka maistunut parina ensimmäisenä päivänä. Onneksi kolmantena hoitopäivänä Hertta alkoi syömään jo omatoimisesti. Märkäruuat sille eivät oikein maistuneet, mutta liha tuntui kelpaavan hyvin! Eipä siinä, tässä kohtaa Hertta siirtyikin raakaruualle! Sen lisäksi Hertta on saanut palkkioksi 3 kuivanappulaa päivässä. Kuivaruokaa ei sovi tarjota sen enempää korkean energiamäärän vuoksi. Ruokamäärät ovat siis suurennuslasin alla ja painoa seuraillaan säännöllisesti. Tällä hetkellä Hertta painaa 4,3 kg ja paino on pudonnut alkuperäisestä noin 500 g. Laihdutus tulee tehdä hiljalleen, jotta kissan elimistö pysyy mukana tässä muutoksessa. Hertta on todella pienikokoinen, töppöjalkainen tytöntylleröinen.

Herttaa ujostuttaa.

Hertta oli alunperinkin todella kiltiltä vaikuttava tyttö. Se on hyvin anteeksipyytävän oloinen ja koetti varsinkin alkuun olla todella huomaamaton. Sylissä pikkuneiti tärisi jännityksestä. Hiljalleen kuitenkin teimme tuttavuutta ja Herttakin alkoi rentoutua seurassa.

Pahvilaatikosta on turvallista tarkkailla ympäristöä.

Alussa Hertta aina käänsi päänsä pois, kun sitä rapsutti. Sinänsä rapsutukset tuntuivat ihan hyvältä, mutta Hertta ei vaan halunnut tietää, mistä se sellainen hyvä fiilis aiheutui! Leikkiäkään Hertta ei oikein uskaltanut: huiskat olivat jännittäviä, saati sitten huiskan toisessa päässä heiluva käsi! Hiljalleen Hertta kuitenkin rohkaistui ja alkoi kiinnostumaan myös leluista! Ensin uskallettiin jahdata raapimatolppaa pitkin kulkevaa huiskaa, sitten ottaa omia hepuleita erilaisten lelujen kanssa ja lopulta jo aamuisin odotettiin, että rapsutustuokio olisi ohi ja hoitaja alkaisi leikittämään!

Hertta pyydystää huiskaa.

Hissuksiin alkoi vaikuttaa siltä, että Hertasta tulisi vielä ihan sijoituskelpoinen yksilö. Se alkoi nauttia rapsutuksista enemmän ja enemmän eikä se ihmisen seura nyt ihan tylsää ollut muutenkaan. Olihan sillä aika usein sentään se huiska kädessä! Ja herkkujakin sai, jos oli tehty jotain jännää.

Näin rohkeasti kellahdetaan jo selälleen huiskan kanssa!

Edelleen Hertta on melko huomaamaton seuralainen. Valitettavasti se joutuu asumaan eristyksessä makuuhuoneessa, sillä se ei tule hoitajan toisen kollipojan kanssa toimeen. Pomottava kolli oli melko järkyttävä kokemus herkälle Hertalle. Edellisessä hoitopaikassa Hertta on kuitenkin tullut hyvin kissojen kanssa toimeen, joten reipas, erityisen kiltti kissakaveri olisi sille varmasti mukavaa seuraa.

Hertta syömässä liha-annostaan.

Tällä hetkellä Hertta on siinä vaiheessa, että aamuisin se odottelee rauhassa hoitajan heräämistä. Sitten vietetäänkin yhteinen rapsutushetki, jolloin Hertta kehrää hiljaa, leipoo ja nautiskelee huomiosta. Yleensä Hertta tarjoaa ensimmäisenä otsaansa rapsutettavaksi ja tuleekin kättä kohti kupoli edellä! Myös kaulalla on hyviä rapsutuspisteitä. Ja leuassa! Eikä se hännäntyvestä rapsuttelukaan yhtään hullummalta tunnu. Sen jälkeen vietetäänkin leikkihetkeä! Hertta tykkää jahdata huiskaa, joka liikkuu sängyllä olevan pyyhkeen alla. Nykyään uskalletaan välillä jo oikein ottaa vähän juoksuaskelia huiskan perässä! Sitten onkin ruoka-aika. Silloin Hertta voi tulla ovelle vastaan häntä pystyssä ruokaa odottaen! Ja hyvin sille liha tuntuu maistuvankin! Ei se mikään ahmatti silti ole, välillä jää kippoon ruokaa odottelemaan myöhemmäksi. Kyllä kippo silti yleensä tyhjenee ennen seuraavaa ruokahetkeä.

Hertta tykkää nukkua pää tyynyllä.

Välillä Herttaa vielä jännittävät jotkut tilanteet ja se saattaa kipaista vähän sivummalle seuraamaan, mitä on tapahtumassa. Mutta nämäkin hetket vähenevät päivä päivältä. Nyt kolmen kuukauden hoitojakson jälkeen olemme jo melkoisen hyvää pataa Hertan kanssa ja hoitajan sydän on kyllä täysin sulanut tälle neidolle! Enää pitäisi löytyä se oma koti ja palvelijat, joiden sydämen Hertta voisi sulattaa myös!

Hertan kodinetsintäsivu löytyy täältä.

Kevään kissat

Hei, olen Tuulia, ja toimin kissojen kotihoitajana yhdistyksessä. Aloitin kotihoitajatoiminnan noin puolitoista vuotta sitten ystäväni innoittamana. Minulle on sattunut sekä niin sanottuja helppoja hoitolaisia, että hieman vaikeampia tapauksia. Tänä keväänä luokseni saapui kotihoitoon vaativampi pentue, jonka aikana opin yhtä sun toista kissojen sairauksista ja kuinka kotihoitaja voi edistää kissojen paranemista niistä ja osaltaan myös ennaltaehkäistä uusien sairauksien leviämistä.

Einari jodlaa.

Severi, Vihtoriina, Pastori, Einari, Sakari ja Karmiina saapuivat luokseni tammikuun alussa pian sen jälkeen, kun kaikki edellisen hoitopentueen jäsenet olivat päässeet jouluksi kotiin. Ne ovat peräisin isosta kissapopulaatiosta, jossa sisäsiittoisuus, huono hygienia ja väärä ravinto olivat jo etukäteen antanut näille pikkuisille huonot lähtökohdat elämään. Näistä elämän alkutaipaleen ongelmista huolimatta pennut olivat reippaita. Turkkien huono kunto, flunssa ja tulehtuneet silmät kuitenkin paljastivat, että poppoolla olisi edessä joitakin lääkekuureja ja muuta tukihoitoa ennen, kuin ne olisivat valmiita leikattavaksi ja kodin etsintään. Kaikilla pennuilla oli korvapunkki ja väiveitä, jotka karkoitettiin ulkoloishäädöllä, tavallisten madotusten lisäksi.

Pastorin tulehtuneet silmät.

Pastori.

Severi ja Vihtoriina olivat suloiset sadepilvenharmaat pennut ja erityisesti Vihtoriinalla oli paljon asiaa. Sitä piti myös opettaa syömään itse ruiskuruokinnan lisäksi ja se oli todella luiseva. Pastori oli myöskin reipas pikkuinen kovasta silmätulehduksesta huolimatta. Sakari ja Karmiina olivat melko arkoja, mutta eivät niin arkoja kuin pikkuinen Einari joka ensitöikseen katosi sohvan rakenteisiin. Sen tonkiminen sieltä ulos oli oma pieni projektinsa.

Sakari ja Einari.

Pentujen flunssaa hoidettiin antibiootein, kaikki saivat silmätippoja noin viikon ajan ja turkkien kaljuja kohtia ihmeteltiin ja arvuuteltiin mistä ne voisivat johtua. Hoitopaikka asetettiin jo "karanteeniin" sieniepäilyn takia. Sieninäytteen tulos saatiin vihdoin parin kuukauden päästä pentueen saapumisesta; negatiivinen tulos, onneksi. Ennen kuin sienitestin tulos oli tullut, Vihtoriinan kunto alkoi heikentyä ripuloinnin takia. Kun vielä Severilläkin eräänä aamuna huomattuun kuonossa toispuoleinen turvotus, lähdettiin pentuja kiikuttamaan heti saman päivän aikana lääkäriin.  Severin turvotus oli laskenut jo vastaanotolle mennessä, eikä sen tilasta löydetty enää mitään poikkeavaa. Vihtooriinaa tutkittiin tarkemmin ja ultrattiin, lääkärit eivät kuitenkaan heti osanneet sanoa mikä sillä voisi olla ja se sai tukihoitona nesteytystä ja kaoliinisavea vatsan hoitoon. Kotona jatkettiin myös ruiskuruokintaa kun ruoka ei meinannut muutoin maistua. Ripuli ja oksentelu kuitenkin jatkui ja jo seuraavana aamuna se ei enää päässyt itse ylös ja sen kunto romahti täysin. Pieni Vihtoriina oli mennyt niin huonoksi, että eutanasia oli ainut vaihtoehto, koska sen tuskat olivat kovat.

Severi ja turvonnut poski.

Muutama päivä Vihtoriinan kuolemasta Severi alkoi oirehtia samalla tavalla; se oli jähmeä, oksenteli, ei syönyt ja oli ripulilla. Taas pikavauhdilla lääkärille, jossa annettiin tukihoitoa. Se ei kuitenkaan auttanut ja seurasi tilan vakava romahtaminen kuten Vihtoriinalla, joten tilasin ajan Severin eutanasiaan, sillä tällä kertaa arvattavissa jo oli tilan vakavuus. Severi kuitenkin menehtyi syliini jo ennen kuin kerkesimme lähteä.

Severi ja Vihtoriina.

Severi-­vainaja lähetettiin Eviraan tutkittavaksi, sillä oli saatava tietää mikä aiheutti pennuille näin nopean kunnon romahtamisen ja kuoleman. Paljastui, että Vihtoriina ja Severi olivat kuolleet kissaruttoon, jota vastaan pentuja ei oltu voitu vatsaoireiden takia vielä rokottaa. Lisäksi suolistosta löydettiin Isospora-alkueläin. Luonnollisesti kahden hoitopennun kuolema teki minut todella surulliseksi, mutta kotihoitajilla ja yhdistyksen jäsenilla on tapana tukea tosiaan ja vastoinkäymisestä selvittiin. Tarkkailin koko ajan eloonjääneiden pentujen käytöstä, koska kissarutto leviää yleensä koko pentueeseen ja pelkäsin, että loputkin sairastuvat ja kuolevat. Kissojen hoitotiloja oli höyrytettävä ja desinfioitava säännöllisesti tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Isosporan poistumista elimistöstä voitiin hoitaa niin ikään lähinnä hyvällä hiekkalaatikkohygienialla.

Pastori pöydällä.

Kaljut läntit poistuivat pikkuhiljaa itsestään; lääkärin epäily oli, että laikut olivat tulleet liiallisesta nuolemisesta, joka taas oli väiveistä johtuvaa. Kaikkien vatsat olivat sekaisin kuukausitolkulla, minkä takia vasta nyt huhtikuun puolivälissä pennut saatiin leikattua ja rokotettua. Löysää vatsaa (ja piereskelyä...) hoidettiin suolistoystävällisellä ruualla, eli tarjolla oli kanaa ja herkän vatsan märkäruokaa sekä nappuloita. Ruokaan sekoitettiin myös maitohappobakteereja suoliston toiminnan tukemiseksi. Oli onneakin matkassa, sillä kukaan muista pennuista ei enää sairastunut ruttoon. Sen sijaan pikkuisilla oli vielä hengitystieinfektiota ja silmätulehdusta, jonka eläinlääkäri epäili johtuvan klamydiasta. Sen hoitamiseen tarvittin neljän viikon antibioottikuuri.

Sakari poseeraa.

Arat Karmiina ja Einari alkoivat onneksi rohkaistua ja nyt ne ovat jo oikein ystävällisiä kissoja. Välillä Einari sähähtelee vakuuttavasti, kun joutuu yllätetyksi levolta, mutta kun se hetkeksi malttaa jäädä rapsutettavaksi se muistaa miten mukavaa se olikaan ja alkaa puskea kovasti ja kehrätä. Ja joskus se jopa kuolaa onnessaan. Herkkä ja suloinen Karmiinakin heltyy välillä kierähtelemään ja nauttimaan vatsan rapsutteluista. Pastori sen sijaan on oikea hurmuri ja heti kun se huomaa, että alan rapsuttelemaan jotain sen sisaruksista, se rynnistää viivana paikalle. Sakarista on kehkeytynyt komea ja rauhallinen nuori herra, joka välillä kuitenkin innostuu rajuihin leikkeihin veljiensä ja Karmiinan kanssa.

Karmiina ja Einari.

Useita lääkärikäyntejä, monia eri lääkehoitoja ja erikoisruokaa vaatinut pentue on vienyt paljon yhdistyksen varoja. Olen kuitenkin tämän neljän kuukauden aikana aivan ihastunut näihin veijareihin, joita elämä on koetellut, ja olen todella tyytyväinen että vihdoin aletaan olla voiton puolella. Kunpa kaikki neljä saisivat pian ihanat kodit, mitään muuta niiltä ei enää puutu.

Einari.

Haluatko auttaa meitä kattamaan näiden, sekä lukuisten muitten kodittomien kissojen eläinlääkärikuluja? Suomikissat-keräyksen varat käytetään suomalaisten kissojen hoitoon.

Tilinumero: FI09 5780 3820 0828 72
Viite:5050

Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa POL-2014-10502 ajalle 1.1.2015-31.12.2016 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Sakari kiittää avusta!

Kuukauden tähdet Juti ja Niro

Juti ja Niro pääsivät Rekku Rescuen kuukausittain vaihtuviksi tähtieläimiksi. Yleensä kuukauden tähdiksi valitaan yksi kissa ja yksi koira, mutta koska Juti ja Niro etsivät yhteistä kotia, he ovat molemmat tähtiä. Ja kotihoitajan mielestä tietenkin kirjaimellisesti, ovat nämä sen verran ihania tyyppejä!

Elämä koirien kanssa on alkanut sujua päivä päivältä paremmin ja niistä luopuminen tulee varmasti olemaan raskasta. Isännän kanssa olemme kuitenkin puhuneet tiukasti, että hoitokoirat eivät meille voi jäädä. Lenkillä käymiseen olemme saaneet paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita jälleen koiravaraaja Paulalta. Juti oli mukana Tuulosessa ystävänpäivämätsäreissä ihan yleisönä ja katselemassa ihmisvilinää. Sen jälkeen onkin tytössä tapahtunut huomattava muutos remmikäyttäytymisen suhteen ja luottamus siihen omaan ihmiseen on syntynyt.

Tässä on ehditty koirien kanssa hyvinkin tutustua myös jo hoitotoimenpiteisiin, kuten kynsien leikkaamiseen ja madotukseen. Matolääke on näin kissojen lääkitsemisen jälkeen helppo nakki, kuinka uskomattoman kiltisti ja kiitollisina koirat ottavat vastaan kaikki tarjottavat herkkupalat! Nams! Juti on hyvin perso nameille. Toki ne Nirollekkin kelpaavat.

Anna nami!

Välillä tosin Niron syöminen oli hieman oikukasta eikä siihen löytynyt oikein kunnollista loogista syytä. Mahdollinen syy sitten löytyi kurkkaamalla koiran suuhun. Siellä heilui yksi hammas, josta aika pitkälti myös hammaskaula oli näkyvissä. Se on arka paikka, myös selvää ientulehdusta oli nähtävissä ja niinpä matka kävikin sitten eläinlääkärin pakeille. Niro sai antibioottia tulehdukseen ja ajan hampaanpoistoon. Kuvat jätin laittamatta esille suoraan herkimpien vuoksi, koska niissä näkyy hieman verta ja hampaan paikalle jäänyt reikä. Pääset kuitenkin katsomaan kuvia tästä linkistä. Hampaat ovat nyt Niron ikäiselle herralle loistavassa kunnossa eikä yhden hampaan puuttuminen menoa haittaa. Helpotus oli suuri myös kotihoitajalle, kun kaikki meni hyvin. Toimenpidettä en oikein itsekään pystynyt seuraamaan, muutaman kuvan verran vain. Onneksi selvittiin pienellä operaatiolla.

Loppukevennys: Niroa ei ikä paina!

Domino - All the right curves in all the right places

Tasan kuukausi sitten meille muuttivat siskokset Domino ja Filo. He saivat välittömästi uudet kutsumanimet: Soft Embo ja Houdini. Nimet tulivat ensimmäisessä tapauksessa fyysisen olemuksen perusteella (iso ja pehmeä), sekä toisessa käyttäytymisen perusteella. Filo onnistui nimittäin avaamaan kaikki ovet, mitä talosta löytyi ja piiloutumaan uskomattomiin paikkoihin (kuten suljettuihin keittiönkaappeihin).

Alkoi jokapäiväinen “Insinööri vs. Kissa” -ottelu ovien telkeämisessä ja niiden avaamisessa, tarkoituksena totuttaa kissat meihin kaksijalkaisiin. Onneksi lopulta insinööri voitti, joskin kissan sinnikkyys oli ihailtavaa. Insinööri voitti 25 litran maaliämpärin, kiilan ja ikkunatiiviste-teipin avulla (tässä jokainen voi käyttää mielikuvitustaan).

Filo “piilossa”. Välillä hän kulki myös nimellä “Strutsi”

Sisarukset olivat kovin pelokkaita ja kolmen viikon jälkeen kun kumpikaan ei lähestynyt meitä mitenkään, päädyimme erottamaan tytöt. Filo lähti toiseen hoitokotiin, jossa oli kissa-kavereita.

Jatkuu Dominon aka. Soft Embon tarina

Yön yli tapahtui hurja muutos tässä tytössä. Yhteisen pelonlietsonnan alta paljastui hellyydenkipeä ihana lyllerö-kissa, jota saa rapsuttaa niin paljoin kun sielu sietää. Tälle on tosin yksi ehto: kaksijalkaisen rapsuttajan tulee olla makuuasennossa. Domino nimittäin kokee vielä uhkana pystyasennossa olevat ihmiset, eikä helposti uskalla petiin unikaveriksi.

Kun Dominon saa kaverikseen räjähtää kaikki söpöys-anturit, kun tyttö kehrää ja heittäytyy vahingossa luottavaisena selkä edessä sängystä lattialle…

Domino unikaverina

Domino on sellainen kissa, että monet naurut on aiheuttanut. Peloissaan epäileväisenä hän kävelee kaula pitkänä, kuin kirahvi ja silmät suurina päässä. Tätä ilmestystä ei valitettavasti ole saanut taltioitua kameralle toistaiseksi, lähinnä naurukohtausten vuoksi.

Se ken harkitsee Dominoa ystäväkseen, kannattaa ajatella hänen ottaminen hienona projektina: vaikka se tuntuisikin vähän “sian (tai kissan) säkissä” ostamiselta, näkyy tytössä selvää potentiaalia seuralliseksikin kissaksi. Hän on vain jäänyt kenties aiemmin seurallisemman ja aktiivisemman Filo-siskonsa varjoon ja arkuuden ylittämiseksi tulee olla kärsivällinen. Domino ilmeisesti tykkää koirista enemmän kuin kissoista ja rapsuttaa häntä saa kuten koiraa. Hän työntää kuonoaan kämmeneeseen ja puskee sellaisella voimalla, että kaapit paukkuu kun sille päälle sattuu.

Lempirapsutuspaikat ovat toistaiseksi:
*leuan alta
*nenän pää
*kainalot
*korvien hieronta


Kotihoito haluaa omistaa tämän biisin Dominolle: