keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Tarhareissulla Pärnussa ja Valgassa 19.-20.4.2014

Matkatavarat
Reissu alkoi taas aikaisella herätyksellä, bussi lähti klo 4.15 Hämeenlinnasta kohti Länsisatamaa. Olimme saaneet PetExposta Best Friend Groupilta ison lahjoituksen ja niistä kannoin mukanani yhden kuljetuskopallisen luita koirille. Matkalaukku oli myös puolillaan kissanruokaa, eihän yhden yön reissulle tarvitse paljoa itselleen tavaraa mukaan. Matka Tallinnaan sujui mukavasti ja satamassa treffasin Roosan ja Miikkan, jotka olivat matkustaneet Tallinnaan jo edellisenä päivänä. Pääsiäisruuhkat hankaloittivat hieman laivamatkojen varaamista ja sen takia päädyimme tällaiseen järjestelyyn. 

Tallinnasta lähdimmekin heti ajelemaan kohti Pärnun tarhaa. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja lämmin. Pärnussa meidät otti vastaan tarhan uusi johtaja Mari sekä innoissaan haukahtelevat koirat. Morris-koira oli juoksemassa koulutusalueella ja vapaaehtoiset lenkittivät muita koiria. 
Pärnun koiria vastaanottamassa vierailijoita. Oikealla kotia etsivä Donna.
Toimme tarhalle Virkon S -desinfiointiainetta sekä hieman muuta tavaraa, mistä heillä oli puutetta. Ruokatilanne Pärnussa on hyvä, joten lahjoitusruuat matkasivat tällä kertaa mukanamme Valgaan. Kävimme tervehtimässä koiria ja Roosa ja Miikka lähtivät lenkittämään niitä.


Donna ja Roosa.
Miikka ja kotia etsivä Tuusja.























Itse menin sillä aikaa tutustumaan tarhan kissoihin. Kissoilla on ihanat ulkotarhat käytettävissä ja siellä monet paistattelivatkin auringossa. Vapaaehtoiset Suomesta ovat käyneet rakentamassa molempiin kissatiloihin ulkotarhat.

Kissojen ulkotarha Pärnussa.




Buddha.








Seuraava tehtävä olikin miettiä, mille kissoille olisi järkevää etsiä kotia Suomesta. Buddha-kissa oli todella ystävällinen ihmisille, mutta kiusasi muita kissoja. Cassandra-tyttö on ollut jo pitkään tarhalla ja se näytti hieman pelkäävän muita. Myös Neemo aristeli muita, mutta nautiskeli ihmisen huomiosta paljon. Nämä kaverit pääsisivät siis etsimään kotia Rekku Rescuen kautta.

Pärnun toisen kissatilan kiipeilypaikka.



Njuuton oli seuraavana maanantaina muuttamassa omaan kotiin.














Illalla oli vielä edessä matka kohti Valgaa ja siellä majoittuminen Metsis-hotelliin. Nopeasti kävimme myös kääntymässä Latvian puolella, rajalla kun olimme, ja kaikki eivät olleet siellä käyneet aiemmin. Nyt voi loputkin siis sanoa käyneensä Latviassa! ;)


Miikka tyhjentämässä autoa.









Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti tarhaa. Ensimmäisenä tyhjensimme autosta lahjoitukset ja tarhalla oltiin erittäin kiitollisia kaikesta, erityisesti laadukkaista kissojen ruuista. Kissojen märkäruoka on toivottu tuliainen tarhoilla.

Seuraavaksi katsoimme läpi tarhalla olevat koirat ja rapsuttelimme niitä samalla, kun tarhan väki kertoi uusista asukeista. Roosa ja Miikka lähtivät taas lenkittämään niitä ja minä suuntasin kissahuoneisiin. 

Roosa ja Miikka tutustumassa koiriin.

Valgassa oli tällä kertaa 6 koiraa ja 9 kissaa sekä pari uutta kissaa vielä eristyksessä. Yksi kissa oli juuri synnyttänyt kevään ensimmäiset pennut ja oli tarhan työntekijän kotona hoidettavana. Kotia etsimään pääsee Miiu, joka kiusasi muita kissoja sekä ystävällinen Iivi, joka on ollut tarhalla jo marraskuusta lähtien.

Yksi Valgan kissojen ulkotarhoista.













Kissat olivat hulluina Best Friendin kuivattuun turskaan.






Kävimme vielä antamassa luita ja leluja koirille ja sitten alkoikin jo kotimatka. Poikkesimme vielä Pärnussa hakemassa kodin löytäneen Nupsu-koiran mukaamme. Nupsu matkusti nätisti vieressäni takapenkillä, vaikka sitä kovasti jännittikin.


Nupsu kotimatkalla.





Tarhareissuilta jää kotiin lähtiessä hyvä mieli, sillä näissä paikoissa eläimiä hoidetaan oikein hyvin. Toki aina tekisi mieli muutama kaveri ottaa kotiin mukaan. Reissun jälkeen on hyvä pitää vähintään yksi vapaapäivä, autossa istuminen ja eläimiin tutustuminen on yllättävän uuvuttavaa puuhaa.

Jos haluat joskus lähteä mukaamme reissulle, niin ota rohkeasti yhteyttä! Yleensä autoon mahtuu yksi tai kaksi ylimääräistä ihmistä ja toki omalla autolla saa myös lähteä matkaan mukaan! Myös julkisilla pääsee helposti niin Pärnuun, kuin Valgaankin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti