tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maanantaimiittiin on aina avoimet ovet!

Jokaisen kuun toisena maanantaina kokoonnutaan Rekku Rescuen maanantaimiittiin sekalaisella kokoonpanolla Vantaan Hakunilassa. Tosin nyt miitti oli jo kuun ensimmäinen maanantai, eli 7.4., jotta saatiin kaikki kuntoon ennen PetExpoa, mutta näitä muutoksia ei ole tainnut miitin historiassa olla kuin muutama kaikkien näiden vuosien aikana. Ensimmäisen kerran treffattiin 14.7.2008 joten parin kuukauden kuluttua voidaan viettää jo 6-vuotispäivää!

Tällä kertaa askartelimme matonkuteista tehtyjen koiran vetolelujen lisäksi sytykeruusuja Erjan johdolla sekä pakkasimme jäsenkortteja postitusta varten. 






































Tarjolla oli myös mahtavaa täytekakkua, sillä Annelilla oli ollut synttärit juuri ennen tapaamista.
Mukana menossa oli väkeä Hämeenlinnasta asti ja Miracle oli lakkaamassa kynsiä eläinten hyväksi.

 Itselleni halusin ihanat vaaleanpunaiset kynnet mustilla tassukuvioilla. 




Tuliaisena Hämeenlinnan suunnalta saatiin myös heti testikäyttöön päätynyt "Painikaveri" jota hoitokissa Slopestyle innokkaana testasi. Sitä on seuraavakin viikko retuutettu pitkin asuntoa ja jopa Tsarli-koirakin siitä innostui



Tunnelma miiteissä on välitön, ihmiset saavat juoda kahvia ja askarrella omaan tahtiin iloisessa puheensorinassa. Maanantaimiitti on helppo tapa päästä mukaan Rekku Rescuen toimintaan ja auttaa konkreettisesti eläinsuojelutyössä.

Porukka on vaihtunut vuosien saatossa, mutta paikka on pysynyt samana ja ovet ovat avoinna kaikille. Joskus meitä on paikalla vähemmän, joskus enemmän. On sellaisia ihmisiä, jotka käyvät melkein joka miitissä ja sitten niitä, jotka piipahtavat kerran tai vaikka kerran vuodessa. Kaikki ovat tervetulleita! Jos olet allerginen niin kannattaa ottaa allergialääkettä ennen tuloa, sillä menossa on mukana minun kissani ja koirani sekä mahdolliset hoitolaisetkin. Karvoilta vaatteissa ei siis voi välttyä

Lisätietoja maanantaimiiteistä osoitteessa www.rekkurescue.com (etusivulla olevassa linkissä tai keskustelufoorumilla http://www.rekkurescue.com/keskustelu/viewtopic.php?f=8&t=4982)



2 kommenttia:

  1. Maanantaimiiteissä, kuten muissakin rekkutapahtumissa on rento tunnelma, ei tarvitse yksinäisenkään jännittää sinne tuloa, kaikki mukaan vaan :)

    VastaaPoista
  2. Alkuun miiteissä oli vähimmillään kolme ihmistä, mutta nyt porukkaa kuuleman mukaan on ollut tuvan täydeltä. Itse en ole aikoihin miiteissä käynyt, sosiaalisuus kiintiö täyttyy töissä! Mutta kaikille, jotka kaipaavat pulinaa ja pörinää ja pientä askartelua siinä ohessa viitekehyksenä eläinsuojelu, sinne vaan mukaan!

    VastaaPoista