keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matka Haapsalun ja Tallinnan löytöeläintarhoilla 15.-16.11.2014


Matkani starttasi varhain lauantaiaamuna. Tarkoituksena oli viedä lahjoituksia Haapsalun syrjäiselle tarhalle, sekä tutustua Tallinnan tarhalla asustaviin kotia etsiviin koiriin.

Haapsalun tarha sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Saapuessani tarhalle, portit olivat kuitenkin lukittuina.





















Pikainen puhelinsoitto tarhan johtajalle paljasti, että tarhan johtaja oli asioilla Tallinnassa. Onneksi hänen vaimonsa ystävällisesti lupautui saapumaan paikalle ja sain luovutettua kissanhiekkaa, -ruokaa, peitteitä sekä siivoustarvikkeita tarhalle.



Viron mediassa on ollut paljon keskustelua Haapsalun tarhan oloista. Resurssipulan takia ei eläimiä leikata eikä tarhalla ole karanteeniosastoa. Rekku Rescue ry:n toiveena on aloittaa yhteistyö, jonka kautta pyrittäisiin leikkauttamaan kaikki tarhalta kotiutuvat eläimet sekä yleisesti kehittämään tarhan oloja. Tällä hetkellä Haapsalun tarhalla ei ollut yhtään koiraa. Paikallisen mielipiteen mukaan tämä johtuu juuri resurssipulasta ja erillisen koirarankkurin puutteesta. Tarhan kissat olivat hyvin ystävällisiä ja sosiaalisia.



Tallinnan tarhan olot ovat huomattavasti kehittyneemmät ja tarhalla vieraileekin paljon vapaaehtoisia työntekijöitä lenkittämässä koiria ja leikkimässä kissojen kanssa. Tallinnan tarhalla on oikeastaan vain se ongelma, että tällä hetkellä tarha on aivan täynnä. Tällä hetkellä tarhalla on yli sata koiraa!





















Vietin päivän tarhalla ja tutustuin potentiaalisiin kotia etsiviin koiriin. Tapasinkin hyvin mielenkiintoisen ja hellyyttävän joukon pieniä koiria. Tämä joukko oli huostaanotettu huonoista oloista, asunnosta josta koirat eivät olleet ikinä päässeet edes lenkille. Koirilla ei ollut muita ihmiskontakteja kuin omistajansa. Silti nämä koirat osasivat yllättää. Koirat olivat toki ujoja, mutta suurin osa tuli heti haistelemaan ja pyytämään herkkupaloja. Tästä joukosta neljä koiraa etsivät nyt koteja Rekku Rescue ry:n kautta. Mikäli koet, että sinulla olisi resursseja tarjota tälläiselle kovia kokeneelle, mutta reippaalle pienelle koiralle koti, otathan yhteyttä.









Mukana Suomeen pääsi oman kodin löytänyt Filippa-koira


sekä kotihoitoon omaa kotia odottamaan saapunut Tim-koira. Timiin pääset tutustumaan täältä: http://rekkurescue.com/elain.php?id=6599.









1 kommentti:

  1. Voi ei noita Haapsalun kissoja! Aivan ihania, hellyyttäviä! <3 Varsinkin tuo kuva jossa mustavalkoinen kisu sylissä...

    VastaaPoista