Tiihosen tarina

Neiti Tiihonen saapui Satakunnasta veljiensä Jaren ja Henrikin kanssa pk-seudulle etsimään kotia. Ne oli loukutettu pihapiiristä, eikä niillä ollut vajaan vuoden ikään mennessä ollut riittävästi ihmiskontaktia. Neiti Tiihonen oli alkuun todella arka ja pysytteli kylpyhuoneessa kaapin alla aina kun tulin sinne. Pian kuitenkin tullessani huoneeseen, aloin huomata sen olleen kurkkimassa oven alta, mitä me täällä kodissa puuhattiin! Keksin ruokkia sitä kädestä, jolloin se alkoi tottua minuun paremmin. Koskea se ei kuitenkaan antanut, vaan silitysyritykset päättyivät läpsimiseen ja suhinaan.

Tiihosen ensimmäinen päivä hoitopaikassa. Hiekkalaatikolta katseltiin tuimasti

Tämän näköinen pieni tärisevä ”linnupoika” löytyi pesästään ensimmäisinä päivinä

Epäilevä katse

Hoitotoimenpiteitä piti kuitenkin tehdä ja muutenkin kissaa totuttaa käsittelyyn, joten ei muuta kuin kissa pyyhkeen sisään ja telkkaria nyytti kainalossa katselemaan! Näitä harjoituksia tehtiin useamman kerran viikossa. Kissan saaminen kiinni ilman, että se meni aivan paniikkiin jahtaamisesta, oli todella haasteellista ja muutamia naarmujakin siinä sai. Vietin mahdollisimman usein aikaani hoitohuoneessa, jotta Tiihonen tottuisi ääneeni ja läsnäolooni. Välillä kuunneltiin myös lintujen ääniä tietokoneelta ja niitä Tiihis uskaltautui jopa tulla vähän kuunteleman piilopaikastaan. Pienistä edistysaskeleista huolimatta usein tuntui, että kissa edistyi huonosti, oli edelleen arka ja aina läsnäollessani kyyhötti nurkassa. Aloin pelätä, ettei sitä voida sijoittaa uuteen kotiin arkuutensa vuoksia ja millaista kissan elämä tulisi olemaan jatkuvassa pelossa.

Syliin totuttamista pyyhkeessä

Yritin tehdä kaikkeni, jotta kissa rohkaistuisi. Leluilla se ei alkuun uskaltanut leikkiä ollenkaan, mutta lopulta keksin laser-osoittimen ja jää murtui! Tiihosesta kuoritui yhtenä iltana leikkisä hurjia loikkia tekevä pentu. Kun leikkimisen riemu oli kerran löydetty, alkoivat muutkin lelut kiinnostaa ja Tiihis uskaltautui leikkimään myös minun nähteni.  

Rohkeampana jo

Eristyksen jälkeen Tiihonen pääsi tutustumaan omiin kissoihini. Se oli jo kovasti jutellut kissojeni kanssa oven läpi ja oli aivan riemuissaan, kun se lopulta pääsi niiden seuraan. Tara-kissastani tuli sille emohahmo ja Tiihis seurasi Taraa joka paikkaan ja kujerteli ja viserteli pienellä äänellään kavereilleen. Eräänä iltana nukkumaan käydessäni kuulin kovaa kehräystä: Tiihis siellä oli ikionnellisena kömpinyt jalkopäähäni Taran viereen nukkumaan.

Tässä tutustutaan Taran kanssa pallorataan

Tiihiksen oltua minulla reilun kuukauden, tuli varaaja Erjalta viesti, että nyt olisi lupaava kotiehdokas Tiihoselle löytynyt. Tiihosen ihmiset ajoivat pitkän matkan katsomaan kissaa luokseni. Juttelimme pitkän tovin, kerroin Tiihiksen tavoista, ruokavaliosta ja kyselin heidän kissakokemuksestaan. Kotihoitaja on aina viimeinen, joka varaajan ensin haastateltua kotiehdokkaan näkee lopulta kotiehdokkaat ja jos jotain on pielessä, niin kissan kodinetsintää vielä jatketaan.Yleensä myös kissaa ei saa heti mukaansa, vaan ensin kodin on mietittävä ainakin yön yli päätöstään. Tiihosen tapauksessa kyseessä oli selvästi napakymppi. Se pääsi ihanaan kotiin, jolla oli ennestään kokemusta aroista kissoista ja sai siellä kaksi mukavaa kissakaveria seurakseen. Nykyään Tiihonen tervehtii iloisesti isäntäväkeään, antaa silitellä ja syliinkin antaa ottaa. Ja tietenkin kissakavereiden kanssa vedetään rallia, niin kuin nuoren kissan kuuluukin. Tiihonen on hieno esimerkki siitä, miten palkitsevaa aran kissan kanssa työskentely voikaan olla. Kaikki hoitolaiset ovat jättäneet tassunjäljen sydämeeni ja aina niistä luopuminen on vaikeaa. Palkitsevaa kuitenkin on nähdä kodittomien kissojen saavan uuden mahdollisuuden ja pääsevän ihaniin rakastaviin koteihin.

Taran kanssa ulos tähystelemässä

Tiihiksen viimeinen viikonloppu hoitopaikassa ja rento moikkaus sohvalta!