Kotihoitajan kertomus

Törmäsin yhdistykseen nimeltä Rekku Rescue ry sattumalta etsiessäni kissaa vuonna 2010. Ensimmäinen kissani ei kuitenkaan tullut sitten lopulta Rekuilta, mutta pitihän sille pian löytää kaveri ja silloin käännyin Rekku Rescuen puoleen. Ihana pikimusta Tara-pentu (silloiselta nimeltään Pataässä) muutti sitten pian meille.

Muutama vuosi meni ja kiinnostuin enemmän eläinsuojelutoiminnasta. Rohkaistuin menemään Rekku-miitteihin ja siellä tutustuin mukaviin uusiin ihmisiin yhdistyksessä. Olin lukenut Rekku Rescuen foorumilta kotihoitajien kertomuksia hoidokeistaan ja Rekku-miiteissä kuulin aiheesta lisää. Olosuhteiden pakosta vielä en kuitenkaan hoitolaisia voinut ottaa. Viime keväänä koitti kuitenkin iso elämänmuutos sekä muutto isompaan asuntoon ja vihdoin aika tuntui sopivalta hoidokkien ottamiselle. En ollut ihan varma, kuinka omat kissani suhtautuisivat vieraileviin tähtiin, mutta päätin ottaa selvää. Parhaimmassa tapauksessahan ne saisivat lisää leikkikavereita ja aktiviteetteja! 

Hoitokissojen perushoitoon kuuluu kissan madotus useamman kerran sekä pidempi giardia-häätö, lisäksi kissa rokotetaan ja steriloidaan/kastroidaan. Usein myös kissat saattavat kärsiä flunssasta, silmätulehduksesta tai ripulista ja silloin kotihoitaja lääkitsee niitä. Lääkäripalvelut, lääkkeet sekä tarpeen mukaan hiekat ja ruuat saadaan yhdistyksen toimesta. Jos hoitajalla on omia eläimiä, niin hoidokki pitää eristää niistä, kunnes rokotukset ja madotukset ovat kunnossa. Tämä saattaa viedä useammankin viikon, joten asunnossa on hyvä olla tilaa niin, että hoidokin saa eristettyä helposti. Hoitotila leluineen ja petitarvikkeineen jne. pitää aina desinfioida ennen uuden kissan tuloa sekä giardiahäädön yhteydessä ja siksi itselläni eristyspaikkani toimii tilava kylpyhuone, jonka saa helposti desinfioitua.

Juhana

Kotihoitaja ei jää koskaan yksin, vaan aina löytyy yhdistyksestä asiantuntevia neuvojia sekä apua, jos toimenpiteet eivät itseltä onnistu. Meillä on kotihoitajien keskustelu Facebookissa, jossa vaihdamme hoitovinkkejä, kysymme apua ja kerromme hoidokkiemme edesottamuksista.

Ensimmäiset kaksi hoitolaistani Mini ja Nano tulivat minulle vuosi sitten. Kaksikosta Nano oli hyvin arka, joten siinä oli haastetta, vaikkakin sen luottamuksen saaminen lopulta oli valtavan hieno juttu. Loppukesästä hoitooni tuli Juhana Vilen -niminen kolli, joka sulatti sydämeni täysin. ”Julle” ehti olla luonani useamman kuukauden, kunnes löysi kodin. Luopuminen niin pitkän hoitojakson jälkeen oli raskasta ja kävipä mielessä, että kissaluku kasvaisi Julle-pojalla, mutta kollin leikit olivat omille tyttökissoilleni liian rajuja. Julle, nykyään Juhis, pääsi onneksi kotiin, jossa sitä odotti saman ikäinen kolli leikkikaverina. Seuraava hoitolainen oli Terttu-kissa, joka viipyi vain pari viikkoa ja sai sitten ihanan kodin. Talvi on usein hiljaisempaa aikaa hoitolaisrintamalla ja niinpä meni useampi kuukausi, ennen kuin seuraava hoitolainen antoi kuulua itsestään.

Terttu ja Tara

Lisää tarinaa seuraavasta hoitolaisesta tulevassa kirjoituksessa "Tiihosen tarina".