sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pienestä kiinni - Naajan ja Nejman tarina

Aikaisemmin keväällä julkaisimme rekkujen facebook-sivuilla "mainoksen" kissojen luovutusiästä. Ajatuksena oli, että olisi hyvä ihan konkreettisesti, kuvien ja parin kriteerin kautta, havainnollistaa miltä 12-viikkoinen kissanpentu näyttää. Valitettavasti kissoja luovutetaan pois emon huomasta edelleenkin aivan liian aikaisin, ja kimmokkeena tuolle mainokselle olikin erityisen räikeä esimerkki siitä, miten pieleen asiat voivat tämän suhteen mennä. Paria päivää aikaisemmin rekkujen hoiviin oli nimittäin Satakunnassa päätynyt pienenpieni sisaruskaksikko, joka oli erotettu emostaan ja luovutettu uuteen kotiin niin pieninä, ettei niillä ilman intensiivistä hoitoa olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä aikuisiksi asti.


Naaja ja Nejma olivat Sadulle ensihoitoon tullessaan vain hieman yli 200-grammaisia rääpäleitä. Yleensä kissanpentu painaa syntyessään noin sata grammaa, ja terveen, ravintoa saavan pennun painonnousu on noin sata grammaa viikossa. Tämä kaksikko ei kuitenkaan viikon ikäiseltä näyttänyt; ne osasivat jo (toki vähän taaperrellen) kävellä, silmät olivat auki ja muutenkin olemus oli paljon valppaampi kuin ihan pikkupennulla. Se tärkein asia selviytymisen kannalta oli kuitenkin auttamatta vielä ihan hakusessa: pennut eivät vielä osanneet omatoimisesti syödä lautaselta, vaan olisivat olleet vielä täysin riippuvaisia emonmaidosta. Kun sellaista ei enää ollut tarjolla, kasvua ei tietenkään tapahtunut, ja meillä olikin käsissämme ihan kirjaimellisesti huutavan nälkäisiä pentuja jotka hysteerisesti hamusivat ruokaa, välillä enemmän, välillä vähemmän menestyksekkäästi.


Aluksi Satu ruokki pentuja emonmaitovastikkeella ja toipilasruoalla parin tunnin välein tuttipulloa tai ruiskua käyttäen. Viikonloppuna pennut siirtyivät minun luokseni pääkaupunkiseudulle hoitoon, ja ensivaikutelmani näistä hurmureista oli sekä positiivisesti että negatiivisesti yllättynyt. Toisaalta pikkuiset olivat järkyttävän aliravittuja: vaikka Satu olikin jo saanut painot noususuuntaan, oli varsinkin vaaleampi Naaja ihan luuta ja nahkaa. Toisaalta sitten molemmat olivat todella pirtsakoita ja päättäväisiä tyyppejä, sellaisia jotka selvästi olivat päättäneet ottaa elämästä kaiken ilon irti.


Seuraavat viikot sujuivatkin tiiviisti pentujen kanssa puuhastellessa: ruiskuruokinta oli aluksi erityisen haastavaa, sillä pikkuiset huitoivat nälissään terävillä kynsillään ruiskun perään niin, että käteni olivat kauttaaltaan pienenpienten naarmujen peitossa. Naaja säikäytti yhtäkkisellä nuutumisella, kunnes huomasin, että se jostain syystä ei enää sietänyt maitokorviketta. Maito vaihdettiin kokonaan toipilasruokaan, ja pikkuisenkin olo parani ja paino lähti nousuun. Lautaselta tarjottu ruoka oli pitkään lähinnä kiva leikkialusta, mikä puolestaan johti kivoihin pesusessioihin - samoin kuin vaihtelevasti toiminut ruoansulatus ja aluksi haparoivasti edennyt sisäsiistiksi oppiminen. Koska pikkuisilla ei ollut lämmintä emoa jonka viereen käpertyä, niiden pesäluolaan sujautettiin lämpötyyny jonka päältä tytöt yleensä pällistelivät huoneeseen tulijoita - ja sitten kuuluikin yleensä vaativa kviik!kviik!ruokaa!kviik!


Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, nämä pikkuiset selvisivät työläästä alustaan ja ovat nyt hyvää matkaa kasvamassa isoiksi pennuiksi. Ne oppivat - hoitotädin ajoittaisesta epätoivosta huolimatta - sekä syömään, käyttämään hiekkalaatikkoa että pitämään itsensä puhtaana. Kaikki nämä kehitysaskeleet olisivat kuitenkin sujuneet kissaemon avustamana paljon vaivattomammin, ja samalla pennut olisivat saaneet äidiltään arvokasta henkistä tukea matkallaan aikuisiksi. 


Alle luovutusikäiselle pennulle sekä ihmis- että kissaseura ovat tärkeitä jotta ne oppisivat toisaalta olemaan ihmisen kannalta rentoja ja mukavia perheenjäseniä, mutta samalla myös kasvaisivat itsenäisiksi ja tasapainoisiksi kissoiksi. Liian aikaisin emostaan erotetut pennut voivat aikuisinakin olla niin ihmisestä riippuvaisia että esimerkiksi työpäivän ajaksi yksin jääminen aiheuttaa niille stressiä. Toistaiseksi Naaja ja Nejma ovat pärjänneet hyvin keskenään, vaikka ne hakeutuvatkin keskivertopentua enemmän ihmisen iholle kun seuraa on tarjolla. Viime päivinä tytöt ovat jo päässeet tutustumaan myös vähän isompiin pentuihin ja näiden emoon, joten vuorossa onkin kissakielen pikakurssi :)




5 kommenttia:

  1. Kiitos teille söpöliinien pelastuksesta. Ihmiset on aina vaan käsittämättömän pöljiä kissa-asioissa!

    VastaaPoista
  2. Kun liian aikaisin emosta vieroitettu kissa on riippuvainen ihmisestä ja stressaantuu yksinjäämisestä, mitä se tarkoittaa käytännössä, kun kissa on aikuinen? Esim. sisäsiisteysongelmia, metelöintiä, paikkojen tuhoamista vai mitä?

    VastaaPoista
  3. ^valitettavasti oikeastaan mitä vaan mainistemistasi asioista. Toki osa tällaisista "orpo"pennuista kasvaa ihan normaaleiksi kotikissoiksi, mutta esimerkiksi sisäsiisteysongelmat ovat niillä tavallisempia kuin muilla kissoilla. Stressi voi näkyä esimerkiksi turkin ylinuolemisena, virtsaongelmana jne. Muiden kissojen kanssa kommunikointi saattaa olla vajaavaista, varsinkin jos pentu on joutunut kasvamaan täysin vailla oman lajinsa seuraa. Kissaemot ovat yleensä hyviä tapakasvattajia, ja ilman emon seuraa kasvavat pennut voivat olla hanakampia puremaan ja raapimaan liian kovaa leikkiessään. Toinen, ainakin omasta mielestäni ehkä vähän lievempi käytösongelma aikaisin vieroitetuilla pennuilla on aikuisiällekin jatkuva lussuttaminen - kissa siis imee joko ihmisen ihoa/hiuksia tai esimerkiksi villaisia vaatteita niinkuin emoaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos palkinnosta:) oli mukava yllätys:) koira rakastu pötkyläleluun:)

    VastaaPoista