maanantai 30. tammikuuta 2017

Tarhamatka Tallinnaan ja Virumaalle



Vuoden 2016 viimeinen tarhamatka osui jouluviikolle ja pääsimmekin henkilökohtaisesti toivottamaan hyvää joulua tarhojen henkilökunnalle sekä karvaisille asukkaille. Jouluisesta, saati talvisesta, säästä ei valitettavasti ollut tietoakaan, vaan tarhoilla sai taapertaa tuulessa ja sateisessa säässä.




Nurmikko vihersi joulukuussa

Ensimmäinen pysäkkimme oli Tallinnan uusi tarha Paljassaaressa. Tarhalla oli kissoja reilu 200 ja koiria seitsemän.

Talvisin koirat majoittuvat tarhalla sisätiloissa oleviin häkkeihin, joista on tarvittaessa mahdollista avata luukku myös ulos.



.

Robin on vasta reilu puolivuotias, joten nuorella herralla oli paljon leluja häkissään. Robin jätti pian vierailumme jälkeen tarhaelämän taakseen ja matkasi uuteen kotiin.



Tarhalla on iso ulkoiluaitaus koirille, johon ne pääsevät päivittäin ulkoilemaan.



Ulkoiluvuorossa nyt jo uuden kodin löytänyt Viiking.



Jõmmu on ollut tarhalla marraskuusta asti ja onkin uuden tarhan pitkäaikaisin asukki. Jõmmu on vielä toipilas ja herraa kuntoutetaan pikkuhiljaa. Jõmmu oli tarhalle tullessaan todella laiha; painoa on saatu kerrytettyä 10 kg, mutta toiset 10 kg saisi tulla vielä lisää. Jõmmulla on myös pahoja haavaumia ympäri kehoa ja niitä koetetaan saada kuntoon. Tämä herra on kaikesta kokemastaan huolimatta mitä ystävällisin ja sympaattisin kaveri.



Jõmmu kaipaa pitkiä ja rauhallisia lenkkejä, jotta sille saadaan myös lihasmassaa kerrytettyä.

Retkemme seuraava etappi oli Rakveren kaupungissa sijaitseva Virumaan tarha. Tutustuimme tarhan uusiin asukkaisiin, joista muutama tulikin Rekkujen sivuille etsimään kotia myös Suomesta. Tarhalle olikin tullut paljon uusia koiria ja vanhoille tarhan asukkaille tuntui löytyvän heikonlaisesti koteja Virosta.



Ensimmäisenä täytyi tietysti käydä tervehtimässä huomionkipeää Semmua, joka häntä vispaten otti vieraat vastaan.



Nuori, noin vuoden ikäinen Küpsis oli joutunut jo toistamiseen tarhalle. Neito oli pienenä pentuna adoptoitu tarhalta, mutta nyt sen omistaja toi sen takaisin ulkomaille muuton takia. Küpsis on alkuun hieman arka, mutta todettuaan lenkittäjän harmittomaksi, mitä ystävällisin ja hellyydenkipein neitokainen.



Küpsis kellahti syliin rapsuteltavaksi.





Tarhalle oli tullut ilmoitus metsässä elävästä koiralaumasta. Yksi lauman jäsenistä olikin saatu kiinni ja toimitettua tarhalle mutta metsään oli jäänyt vielä ainakin kolme muuta koiraa. Tämä kiinni saatu neito oli todella arka ja pelokas eikä paljoa uskaltanut koppinsa takaa poistua. Tarhalla onkin suuri työ koiran totuttamisessa ihmisiin. Toiveissa on tietysti myös saada loput koirat metsästä pois.















Ulkoilutettavia tällä reissulla riitti!

Päivän hämärtyessä oli aika sanoa heipat tarhan väelle ja lähteä satamaa kohti. Tällä kertaa saimme pakata muukaamme kolme koiraa, joita odotti uudet kodit Suomessa.



Tämä onnellinen kolmikko, Papu, Mammu ja Vudi, matkasi jouluksi Suomeen (nämä kuvat on otettu marraskuun tarhareissulla, jolloin oli komeasti lunta maassa). Matka koirien kanssa sujui rauhallisesti ja varsinkin Mammu oli kuin vanha tekijä autossa. Laivalla hyttiin päästyään koirat malttoivat jopa ottaa lyhyet unet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti