Kummikissa Urkki

Talvisena sunnuntaipäivänä meille saapui kotihoitoon kissaherra Urkki. Hän oli ensimmäinen hoitokissani, joten olin innoissani ja tietenkin myös jännitin, miten kaikki menee. No, hyvin meni, kuten aika pian kävi ilmi. Urkki kun oli oikea herraskatti. Hän oli hieman resuinen ja likainen saapuessaan, mutta aivan ihana ja rauhallinen kissa.

Urkki oli löytynyt Sastamalasta ja kukaan ei ollut kaivannut häntä takaisin, joten hän siirtyi Rekku Rescue ry:n hoiviin. Se olikin onnenpotku Urkille, koska hänen hampaansa olivat vaurioituneet pahasti ja ne oli korjattava pian. Katkennut mätä kulmahammas poistettiinkin pikimmiten ja leukahampaita myös useita. Urkista tehtiin yhdistyksen kummikissa ja näin hoitoja saatiin maksettua ihmisten lahjoittamilla varoilla: Urkista saatiin terve uuden kodin etsijä. Kiitos lahjoittajille!

Aluksi Urkkia oli lääkittävä kolme kertaa päivässä, mutta hän suhtautui tähän melko tyynesti ja söi lääkkeensä kiltisti ruuan kanssa. Myös suoraan suuhun ruiskuttettavat lääkkeet sain annettua hyvin.

Urkki oli aluksi kuitenkin melko varautunut uudessa ja vieraassa paikassa ja meni ruokailujen, lääkitysten ja silitysten jälkeen sohvan tai sängyn alle tarkkailemaan tilannetta. Pian hän kuitenkin rohkaistui ja varsinkin lääkekuurien loputtua Urkki alkoi viettää aikaansa näkyvillä. Eräänä yönä sitten huomasin, että jalkani osui johonkin karvaiseen – Urkki oli siirtynyt vähin äänin unikaveriksi! Siitä paikasta hän ei sitten enää luopunutkaan, vaan siirtyi yhä keskemmälle ja lopulta kylkeen kiinni.

Kyselyitä ei alkanut heti satelemaan, joten saimme viettää rauhassa aikaa Urkin kanssa. Aluksi häntä ei kiinnostanut leikkiä, koska ulkona itse saalistanut kissa ei monesti heti osaa tätä taitoa. Pikkuhiljaa vaistot veivät kuitenkin voiton ja oikeiden saaliiden puutteessa Urkki alkoi metsästää leluhiiriä. Muutenkin sisäkissan olemus vahvistui ja Urkki halusi olla rapsutusetäisyydellä mahdollisimman paljon. Välillä Urkki istui hoitajan sylissä katselemassa ikkunasta maailman menoa. Elämä Urkin kanssa oli leppoisaa ja mukavaa, sillä tämä herra ei liikoja hötkyile.

Eräänä elokuisena päivänä sähköpostissa odotti viesti: eräs perhe oli kiinnostunut Urkista! Tämä kysely vaikutti oikein hyvältä. Perhe saapui katsomaan Urkkia ja positiivinen päätös syntyi pian. Meni pari päivää ja mustavalkoinen hoitoukkomme oli lähtenyt uuteen omaan kotiinsa. Urkin luovuttaminen oli haikeaa, koska hän oli viettänyt puoli vuotta kanssamme. Mutta onnistumisen tunne ja ilo uudesta hyvästä kodista oli vahvempi.