Kun hoitolaisiin rakastuu, puhukaa mulle järkeä

Elviira, ensimmäinen kissahoitolainen

Otsikko on suora lainaus eräästä kotihoitajamme keskustelun avauksesta foorumilla ja se sopii ihan itseenikin. Kotihoitajan työ on raskasta,  mutta myös niin palkitsevaa. Kotihoitajat ovat yksi yhdistyksen arvokkaimmista voimavaroista.

Perheessämme on vuosien aikana ollut monia koiria sekä kissoja hoidossa ja jokainen niistä on jättänyt tassunjälkensä sydämeen. Koirat ovat osa perhettämme asuen omassa laumassamme, kissat joudumme eristämään omaan huoneeseensa ja ne lähtevät nopealla aikataululla eteenpäin.

Paukku

Yksi kissa on ylitse muiden, nimittäin Paukku. Hän tuli tänne Suvin ja Piiparisen kanssa ja Paukku oli niin viimeisillään tiineenä, että hänen viisi pentuaan syntyi meillä. Viisi kaunista pentua, neljä mustavalkoista ja yksi harmaa. Muutaman päivän kuluttua Paukun pentulauma lisääntyi vielä kolmella orpopennulla, jotka hän hoisi kunnialla maailmalle.


Koiria on ollut pennunriiviöistä aikuisiin ja vaikka monista on tullut rakas, yksi on jäänyt omaksi, Namibia. Nami tuli jouluksi 2011 kotihoitoon, mutta kyllä hän sellainen joululahja koko perheelle oli, että kukaan muu ei tiennyt ennen seuraava vuotta, että Namibiasta tulisi ikuisuushoitolainen. Minä pikkuhiljaa aloin perhettä valmistelemaan siihen, että meillä olisi pennun kokoinen aukko koiralaumassa ja Namibia täyttäisi juuri sen. Niinpä Nami on siitä lähtien olemassaolollaan ilostuttanut elämäämme.

Hugo ja Pirre

Ennen Namibiaa meillä kävi Hugo, eli tuttujen kesken Hugetsu. Hugo tuli nyt jo lakkautetulta Virumaan tarhalta syksyllä 2010. Hänen oletettiin olevan hyvinkin lyhytaikainen hoitolainen, koska hän oli niin upea koirapoika, mutta toisin kävi. Hugolle ei sitä oikeaa kotia meinannut mitenkään löytyä. Hugossa oli luonnetta vaikka muille jakaa. Hänet oli löydetty aikoinaan hyvin nälkiintyneenä ja sen takia hän meilläkin toisinaan varasti ruokaa. Eräänä kertana kotiin tullessamme mannaryynit olivat keskellä sänkyä, ilmeisesti Hugo oli ajatellut keitellä puuroa. Pahanlainen, kun keskeytimme hänen puuronkeittonsa. Joulukinkku oli pieni pala purtavaksi, kun se jäi hetkeksi aikaa pöydälle vartioimatta. Hugolla oli yksi ”kiva” tapa, hän kiipeili mielellään keittiön pöydälle, mitä lie sieltä aina hakenut. Pari kertaa kotiin tullessamme poika seisoi hyvinkin syyttömänä pöydällä ja odotteli, että hänet nostetaan alas. Hugo on pitkäaikaisin hoitolaisemme. Hän oli meillä kuusi kuukautta, kunnes se ilon päivä koitti, että hänelle löytyi oma koti. Yhä edelleen Hugo kuuluu elämäämme, sillä hän on Namibian kummisetä.

Pennuista on jäänyt mieleeni Fakta Homma; Pirre & Hansu oli Fakta Homman ensimmäinen  pari. Suomalaiset pennut, jotka tulivat isosta sisarusparvesta noin neljä-viisiviikkoisina meille. Sen nyt arvata saattaa, että siinä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Molemmat pennut saivat hyvät kodit, mitä

Heka ja Aulis

nyt Pirren uusi koti löytyi Raumalta. ;ikä kohtalo koiralle; joutui sopeutumaan jääkiekkojoukkue Lukon kannattajaksi! Heti Pirren ja Hansun jälkeen saapuikin Heka ja Aulis, hekin olivat kaksi suomalaista pentua isosta sisarrusparvesta. Kevät 2011 tuntui olevat suomalaisten pentujen aikaa. Heka ja Auliskin löysivät paikkansa maailmasta.

Vuosien aikana on muutamia koiria on käynyt kotihoidossa, toiset ovat viipyneet viikon toiset kuukauden, kaikista on muistoja. Joulua 2013 ennen tuli Viivi, suomalainen kodinvaihtaja. Omistajat halusivat luopua Viivistä, koska hän tuhosi kaiken irtaimiston, teki asiansa sisälle jne. jne., eli Viivissä ei ollut mitään hyvää. Kyllä minäkin ensin mietein, mihin sitä taas tuli suostuttua. Ensimmäisen kerran kun jätimme Viivin yksin hetkeksi omien koirien kanssa, tulimme kauhunsekaisin tuntein kotiin katsomaan, mikä täällä odottaa. Täällä odotti Yllätys, nimenomaan yllätys isolla Y:llä. Kaikki oli kunnossa, mitään ei ollut tuhottu, sisälle ei oltu tehty asioita. Ehkä täällä oli vähän ääntä korotettu, mutta se ei ketään haitannut, kun omakotitalossa asutaan.

Viivi vietti meillä joulun ja uudenvuoden kotia odotellen, kunnes hän sai sähköpostia Vili-koiralta sekä herra X:ltä. Aivan totta sähköpostia, koska meidän koirat ovat edellä aikaansa ja heillä on omat

sähköpostit sekä tassupuhelimet, miten he muutenkaan pitäisivät yhteyttä koirakavereihinsa. Sähköposti tuntui todella mukavalta ja sovimme treffit Vilin luokse Pohjois-Satakuntaan. Viivin ensimmäinen käynti sujui hyvin, vaikka hän ei heti jäänytkään Vilin kaveriksi. Isäntä tahtoi vielä miettimisaikaa, mikä on aina tarpeen isoja päätöksiä tehdessä. Koiran hankkiminen ei ole pikku juttu, se voi hyvässä tapauksessa olla elämänkumppanina seuraavat 15 vuotta. Sinne se Viivi sitten kuitenkin lähti ja hän on viestitellyt aina välillä tassupuhelimellaan ja kertonut kuulumisiaan, hyvin menee ja on käynyt koulutuksessa (mitä suuresti ihmetettelemme Namibian kanssa, kyllä Namibia opetti kaiken tarpeellisen).

Viivin jälkeen tuli suomalainen Reiska, joka yhä edelleen on kotia vailla. Reiska on naurava koira, aika epeli. Reiska taitaa tehdä ”Hugot”, kauan se kestää, mutta kun se koti löytyy niin se on maailman paras. Jossain vaiheessa mietittiin, että pidämme Reiskan itse, mutta anoppi allergisoituu Reiskaska joka kerta, kun käy meillä. Tulimme siihen tulokseen, että ehkä jatkamme koiralle kodin etsintää, kun se voi olla helpompaa kun anopille uuden ”kodin” etsintä. Sitäkin kyllä harkittiin.

Hugetsu