tiistai 15. marraskuuta 2016

Tarhamatka Valgaan ja Pärnuun 13.-16.10.2016

13.10.2016 suuntasimme Valgan tarhalle viemään lahjoituksia sekä tutustumaan tarhan kodittomiin eläimiin. Koiria tarhalla oli viisi, joista kotia etsimässä oli vain kolme. Ilma oli sateinen ja tuuli teki ilmasta vieläkin kylmemmän, joten tarhalla oleva Donna-koira palelikin jo kovasti. Lyhytkarvaiselle koiralle tarhaelämä on rankkaa. Yritämme järjestää koirien koppeihin lämmikkeitä sekä koppien oviaukoille suojaksi jotain, mikä estää lämmön karkaamisen kopista pois.

Kissoja tarhalla oli reilu 50. Joukossa oli paljon nuoria kissoja, tämän vuoden pentuja.
Olipa tarhalla myös pupu odottelemassa mahdollista uutta kotia!

Ruokatilanne oli tällä hetkellä tarhalla hyvä.

Felix

Valgan Donna palelee

Valgan kisut

Valgan pentusia

Valgan pupu

16.10.2016 vierailimme Pärnun tarhalla, jossa oli sillä hetkellä seitsemän kotia etsivää koiraa. Lisäksi tarhalla oli kotiinpääsyä odottava vanhempi narttukoira, jonka uusi koti sijaitsee Englannissa!

Tarha on normaalisti suljettu sunnuntaisin, mutta pääsimme kuitenkin katsomaan koiria ystävällisen tarhatyöntekijän huomattua meidät portin ulkopuolella. Kissat eivät halunneet pyörähtää kylmän ilman takia ulkona, emmekä halunneet häiritä tarhatyöntekijän touhuja liiaksi, joten jätimme kissojen parakissa vierailun seuraavaan kertaan.

Kodin saanut vanha narttu Pärnussa

Kotia odottava

Koira Pärnun tarhalla

Pärnun tarha

Pärnun tarhalla kotia vailla


                                        -Minna ja Anne-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti